ss

ss

torstai 1. lokakuuta 2015

September in Paris 17.9.-21.9.2015

Viime vuonna kävimme 30-vuotishäämatkalla Pariisissa. Ihastuimme silloin kaupunkiin, mutta emme uskoneet palaavamme sinne näin nopeasti. Syynä paluuseen on J, joka on muuttanut työn perässä kaupunkiin. Tällä kertaa emme siis tarvinneet hotellihuonetta, vaan selvisimme pelkillä lennoilla. Lennot oli varattu hyvissä ajoin kesällä perjantaiksi (18.9.), joka sitten olikin suuri mielenilmaisupäivä. mutta lentoyhtiö antoi meidän vaihtaa veloituksetta liput päivää aikaisemmaksi. Saimme sitten olla J:n vieraina päivän pidempään.

Viimeksi käytimme lentokentän ja kaupungin väliseen liikkumiseen Roissybus'ia, mutta tällä kertaa matkustimme junalla, vaikka UM ei sitä suosittelekaan. Pääsimme junalla suoraan Gare du Nordille, jossa J olikin meitä vastassa. Asemalta jatkoimme metrolla J:n asunnolle.

J:n asunnon lähimaasto on täynnä pieniä ravintoloita ja mikä parasta pari leipomoakin sijaitsee lähikadunkulmissa. Niistä toinen on peräti luomuleipomo :) Joten joka-aamuiset, tuoreet croissantit ja patongit olivat taattuja.

Perjantaina J oli töissä, joten miehen kanssa kiertelimme J:n asunnon lähimaastoa. Tuliaiset saatiin hankittua heti reissun aluksi.

Tällainen karvaturri makoili yhdessä kaupassa.



Illalla J:n palattua töistä, kävimme vielä Notre Damen kulmilla, mutta sää ei oikein suosinut jäämään pidemmäksi aikaa, joten palasimme J:n asuinalueelle illalliselle.




Lauantaina lähdimme jälleen historialliseen keskustaan mutta tällä kertaa bussilla. En oikeastaan pidä metrosta, vaikkakin se kätevä suurien ihmismassojen liikutteluun, mutta siellä ei koskaan näe mitään. Pariisin metrossa ei kyllä ole lainkaan otettu huomioon liikuntaesteisiä tai lastenrattaita. Hissejä ei ole missään ja liukuportaatkin näin vain parilla asemalla ja sielläkin ne kulkivat vain toiseen suuntaan.

Bussilla teimme pikapysähdyksen Punaisen Myllyn luona :)



Sitten jatkoimme matkaa Riemukaarelle, jossa toki kävimme myös viime kerralla. Mutta tällöin se oli remontissa eikä huipulle päässyt kiipeämään kaikkia 284 porrasta. J ja blogimies kävivät huipulla; minä katselin sillä aikaa katutaiteilijoiden esitystä. Seuraavaksi kuljeskelimme kaikki yhdessä Champs Elysees'tä.




Sunnuntai olikin kokonaan varattu Versailles'lle. Versailles'in kaupunkiin oli noin puolen tunnin junamatka ja asema oli todella lähellä palatsia. Itse palatsi oli vaikuttava ulkoapäin; emme kuitenkaan jääneet jonottamaan lippuja sisälle, koska jono oli useamman sadan metrin pituinen. Sen sijaan lähdimme pienoisjuna-ajelulle. Luulimme, että se olisi kiertänyt puutarha-aluetta enemmänkin, mutta lähinnä se kulki vain eri palatsien väliä. Mutta tulipahan nyt nähtyä Pikku Trianon (= Marie Antoinetten palatsi) sekä Iso Trianon. Emme enää tällä kertaa lähteneet tutkimaan palatsin puutarhaa tarkemmin, koska kello alkoi olla jo paljon. Mutta ehkä sitten ensi kerralla.









Maanantaina oli paluupäivä. J oli tilannut meille taksin, jolla meidän oli tarkoitus mennä Roissybussin lähtöpysäkille, mutta taksikuski sai meidät vakuuttuneeksi, että taksikyyti perille lentokentälle ei olisi kovin paljon kalliimpi kuin taksimatka pysäkille + bussiliput. Ja hän oli oikeassa :) Kommunikaatio pelasi, vaikkemme puhu ranskaa muutamaa sanaa enempää eikä vastaavasti kuski puhunut pahemmin englantia.

Lentokenttä oli no, lentokenttä. Pikkusen silmään kävivät konepistooleilla varustetut sotilaat, jotka kulkivat aina kolmen ryhmissä. Vastaavia ryhmiä oli myös Versailles'ssa. Epäonneksemme jouduimme myös baggage drop -jonossa kiinalaisryhmän taakse. Heitä oli siinä vähän toistakymmentä ja me muut jonotimme 45 minuttia, jotta heidän paperinsa saatiin kuntoon. Ehkä Finnairin kannattaisi harkita yhden lisävirkailijan käyttämistä, jos lennolle on tulossa ei-EU-ryhmiä.

Pariisi on edelleen yksi lempikaupunkejani. Luultavasti palaamme sinne edelleenkin :)

14 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Minäkin olen jo pitkään haaveillut pääseväni joskus Pariisiin.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen matkakertomus lukuisine kuvineen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos matkakertomuksesta, on kiva aina lukea niitä. Mukava reissu teillä ja hyvä että saitte lennon vaihdettua ja ylimääräisen päivän:)

    VastaaPoista
  4. Melkoinen reissaaja ja maan vaihtaja on lapsenne. Ei kyllä pitäisi tällaisia yhtään lukea, kun hirmuinen matkakuume on jo muutenkin.

    VastaaPoista
  5. Vau. Hieno reissu teillä ollut. Jospa kerran itsekin Pariisiin pääsisin.

    VastaaPoista
  6. Upealta näyttää ja varmaan olikin reissu. Minä olen käynyt Pariisissa vuonna 1976 - interrail-reissulla,,,,pitäisiköhän ottaa sekin listalle....mie kävi muutama vuosi sitten työ/palkintomatkalla, ja sai sellaisen mahapöpön (ilmeisesti raakaa kanaa,,,hyvätasoisesta ruokapaikasta...) että häntä ei paikka inspiroi yhtään - muistelee päivystyksen tiputusta,,,,,

    VastaaPoista
  7. Kiitos matkakertomuksesta, kivasti kerrottu ja hienoja kuvia. Pariisissa en ole käynyt. Jotenkin ihan hätkähdytti konepistoolimiehet, jäi miettimään,että hulluksi on maailma menossa, uskaltaako kohta matkustaa mihinkään.. Saa pelätä kaikenmoisia selkkauksia.

    VastaaPoista
  8. .Hieno reissu ..Parisista on minullekin jäänyt mullekin hyvät muistot. ...sinne pitää joskus palata. ..minua kiehtoisi myös käydä Monen puutarhassa Givernyssa.

    VastaaPoista
  9. Oih, Pariisi! Haavematkakohde (toistaiseksi, vaan ei loputtomasti...)!

    VastaaPoista
  10. Onnekseni aloin selata päivityksiä taaksepäin, kun olen laiminlyönyt blogienkin seuraamisen. Pariisi on ihana! Näitä kuvia oli ihana katsella! Näimme myös lentokentällä konekiväärisotilaita ja yllätykseksemme mukana oli hyvämuotoinen salskea nuori nainen! Junamatka kaupunkiin oli heti pienoinen sokki, kun taisimme olla ainoat valkoihoiset koko vaunussa.
    Jospa keväällä pääsisin käymään.

    VastaaPoista