ss

ss

torstai 20. joulukuuta 2012

Piinaviikosta jouluun

Paljon on vettä virrannut Merrasjoessa tai ainakin lunta satanut taivaalta sen jälkeen kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Aluksi tauko johtui siitä, ettei vain kertakaikkiaan huvittanut kirjoittaa. Mutta sitten kohdalle sattuikin varsinainen piinaviikko. Viikko alkoi miehen hampaan katkeamisella sunnuntaina. Maanantaina puolestaan katkesi minun toinen etuhampaani ja samana päivänä mies sai kuulla lomautuksistaan. Tiistaina  saimme sitten edellisessä kirjoituksessa mainitut peltipoliisisakot ja miehelle nousi kuume.

Kuumetta sitten riittikin. Miehellä, jolle ei juuri koskaan kuume nouse, mitattiin ensin 38,5. Sitten kuume nousi yli 39. asteen ja siellä pysyi. Vielä keskiviikko odotettiin, että tulisi joitakin muitakin oireita, mutta mitään ei tullut; oli vain kuumetta. Torstaina (itsenäisyyspäivänä) mentiin päivystävälle lääkärille, joka otti tulehdusarvot ja sitten ajoimmekin nasta laudassa keskussairaalan päivystykseen. Siellä oli onneksi hoitajia, vaikka lääkäreitä ei edelleenkään taida olla tarpeeksi. Mies pääsi pitkälleen ja sai kuumetta alentavaa lääkettä. Muutaman tunnin odotuksen jälkeen lääkäri määräsi tiputuksen ja sisälle sairaalaan.

Seuraavana päivänä tulehdusarvot olivat hiukan laskeneet ja lääkäri antoi kotiutusluvan, mutta syy ei edelleenkään ollut selvillä. Iltapäivällä lääkäri toi kotiuttamispaperit ja syykin selvisi - myyräkuume.

Blogitauko venyi venymistään, koska miehen sairauden aikana vastuualueeseeni kuuluivat kaikki koiralenkit sekä lumityöt, joita onkin sitten riittänyt.

Tällä hetkellä mies on jo lähes entisellään ja nuorisokin on tulossa huomenna joulun viettoon. Toivottavasti piinaviikko vaihtuu joulun iloon.

En varmaan ehdi käydä päivittämässä ennen joulua. Joten toivotan kaikille

                        Oikein rauhaisaa joulua!


16 kommenttia:

  1. Toivottavasti huolet ja murheet ovat nyt takanapäin! Ihanaa joulua sinulle :).

    VastaaPoista
  2. No huh, onneksi kaikki on nyt hyvin.
    Oikein rauhaisaa ja leppoisaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
  3. Asioilla on joskus taipumus kasautua, teillä ne sattui olemaan ikäviä asioita:( Jospa seuraavaksi kasautuu mukavia:)
    Hyvää ja rauhaisaa Joulua!

    VastaaPoista
  4. Ihana kun kaikki on nyt hyvin ja saatte lapsetkin vielä joulun viettoon. Ihanaa ja tunnelmallista Joulua!

    VastaaPoista
  5. Voi miten kamalia juttuja kaikki! Myyräkuume on tosissaan vakava sairaus - onneksi asiat on jo paremmalla tolalla.
    Alunperin tulin tänne kurkkimaan et mahdatkohan sinä muistaa, että näinä päivinä on kulunut jo viis vuotta kun aloitettiin bloggaaminen. Että aika kuluukin nopeasti...

    Hyvää ja rauhallista Joulua koko perheelle ja onnekasta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  6. No huh huh, on siinä ollut koettelumsia kerrakseen, vaan eiköhän nyt käänny parempaan. Myyräkuume on vakava paikka, hyvä että lääkäriin lähditte.
    Olet laittanut kauniin kuvan blogikoirasta, oikein pirteä kirjotusten vahti siellä kurkistelee.
    Hyvää joulua koko perheellesi.

    VastaaPoista
  7. Hui, teillä on ollut paljon vastoinkäymisiä. Onneksi miehesi tuli kuntoon jouluksi. Voimia teidän koko perheelle ja blogikoiralle rapsutuksia! Rauhallista joulua ja parempaa vuotta 2013!

    VastaaPoista
  8. Onpa ollut vastoinkäymistä kerrakseen. Ihanaa ja Tunnelmallista Joulua Teille

    VastaaPoista
  9. Kaikesta piinasta huolimatta oikein oikein hyvää joulua!

    VastaaPoista
  10. Sinulle on semmonen blogijuttu mun blogissa.
    http://kristiinansilmukat.blogspot.fi/2012/12/hyvaa-tapaninpaivaa.html

    VastaaPoista
  11. ompas teillä ollu vastoinkäymisiä. Onneks on jo paremmalla puolella. Jännä että toi myyräkuumekin aina ajoittain jyllää. Muutama vuos sitte oli yhellä tutulla semmonen. En ollu aiemmin tienny semmosta olevankaan.
    Hieno koirakuva ylhäällä.

    VastaaPoista