ss

ss

perjantai 28. helmikuuta 2014

Myssyjä

Tänään on helmikuun viimeinen päivä ja huomenna eletään jo maaliskuuta ja minäkin vanhenen taas vuodella ensi kuussa ;) Minulle kevät alkaa aina maaliskuusta ehkä juuri tämän syntymäpäiväni takia. Äidin kertoman mukaan silloin kun synnyin oli valtava lumipyry, joten ei silloin oikein voinut keväästä puhua. Nytkin viisaat ennustavat takatalvea, mutta se jää nähtäväksi. 

Meillä täällä Päijät-Hämeessä sytomyssykeräys jatkuu 15.4. saakka. Tähän mennessä olen ehtinyt tehdä 5 myssyä, jotka poseeraavat yhteiskuvassa alla.


Myssymalleina näissä ovat Bravomyssy,  Xeranthemum, Wurm-pipo ja Novita talvi 2008 malli 73 kuvassa alimpana. Bravomyssyssä käytin lankana Puro Batikia; muissa lankana oli Novitan Luxus Cotton.

Jostain syystä Novitan lehdestä myssyä tehdessäni sain jonkinlaisen 'jännetuppitulehduksen' oikean käden etusormen juureen. Se oli viikon verran kipeä ja sitten helpotti, mutta muistuttelee toisinaan. Mutta eiväthän pienet vaivat neulomista estä :)

16 kommenttia:

  1. Kivoja myssyjä! :) Oma lempivuodenaika on monesti se, jolloin on itse syntynyt. Minähän olen syntynyt keskellä syksyä, lokakuussa, ja joka vuosi juuri syntymäpäiväni tuntuu vuoden kauneimmalta päivältä. Ja usein silloin onkin ruska syvimmillään, muttei vielä ole lähtenyt lehdet lentelemään. :)

    VastaaPoista
  2. On ne kauniita kaikki myssyt.
    Helposti paikat kipeytyy tässä toistotyössä. Tehdään silti :)
    En ole tehnyt noita sytomyssyjä nyt ollenkaan.

    VastaaPoista
  3. Ihaillen katson tekemiäsi myssyjä, ovat kauniita! Molempia noita lankoja on varastoissani, mutta yhtään myssyä en saanut tehdyksi. Harmittaa ihan tämä oma saamattomuus.

    VastaaPoista
  4. Kauniita myssyjä. Kiva kun kaikki on erilaisia.
    Mukavaa maaliskuuta, se on kevät nyt :)

    VastaaPoista
  5. Ihania myssyjä kaikki ja hyvään tarkoitukseen.
    Mukavaa synttärikuukautta :)

    VastaaPoista
  6. Kivoja myssyjä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  7. Pirteännäköisiä myssyjä! Vastaanottajat ovat varmasti iloisia noista väreistä, myös mallit näyttävät kivoilta. Syntymäpäiväonnittelut näin etukäteen!

    VastaaPoista
  8. Hyvä saavutus! Nimittäin pipot. Ei jännetuppivaiva. :)
    Onnea vuosirenkaalle!

    VastaaPoista
  9. Monta kaunista myssyä,kun minä saan aikaiseksi yhden vaivaisen!

    VastaaPoista
  10. Upeaa, että olet tekemässä hyvää näinkin! Hyvä sinä!
    Ja niin kauniitakin vielä!
    Ja mainio tuo aiempi palkintosi, hyvä mietelausekirja, hyviä ajatuksia ainakin ne kaksi, mitkä jaoit kanssamme :)
    Iloa näin Naistenpäivänäkin!

    VastaaPoista
  11. Hieno juttu, kun teillä siellä Lahden seudulla on vielä se Sytömyssykeräys käynnissä.Muutaman myssyn minäkin virkkasin muutama vuosi sitten Vaasaan ja Seinäjoelle.

    VastaaPoista
  12. Hienoja pipoja. Synttärionnittelut! Miullakin on synttärit tässä kuussa, yleensä olen viettänyt niitä talvisissa oloissa, mutta nyt on jo ihan kuin huhtikuussa.

    VastaaPoista
  13. Todella somia ja nätin mallisia pipoja olet tikutellut:)

    VastaaPoista
  14. Kauniita myssyjä olet suoltanut. Minullakin yksi tuolla alkutekijöissään ja ainakin kolmeen vielä lahjoituslankoja. Ei niitä aina saa aikaiseksi, mutta sitten kun tekee, tekee useamman peräjälkeen.

    VastaaPoista