ss

ss

perjantai 23. tammikuuta 2015

Tämän vuoden ensimmäinen

Otsikossa jatketaan hyväksi havaittua linjaa :D Joka vuosi olen täyttänyt lupaukseni ystävälleni eli neulon hänelle aina sukat syntymäpäivälahjaksi. Ystäväni pitää ruusuista (joululahjaksi hän sai nämä), joten Ingrid oli aivan hänen tyyliään. Langat ostin syksyllä Lahden käsityömessuilta.

Malli: Ingrid
Lanka: Roosa-nauha sukkalanka
Puikot: varressa 3,0 mm, muuten 2,5 mm 

Langan puikkosuositus oli 2,5 mm ja aloitin sillä, mutta totesin, ettei jalka mahdu sukkaan, jos jatkan siihen malliin. Yritin sitten uudelleen 3,0 mm:n puikoilla ja johan alkoi jalka mahtumaan. Tosin en ollut neulontajälkeen aivan tyytyväinen, mutta toivoin, että höyrykäsittely korjaa asian. Ja niinhän siinä kävikin. Kärkiosa kuvioineen on neulottu suosituksen mukaisilla 2,5 mm:n puikoilla.

En oikein ollut varma, kuinka päin kuviota olisi pitänyt lukea, mutta niin tai näin olen kuitenkin kuvioon tyytyväinen.

Värien valinta aiheutti hiukan päänvaivaa. Mallin mukaisista langoista minulla oli vain pinkkiä. Vähän aikaa keriä pyöriteltyäni päätin toteuttaa tämän kaksivärisenä. Ja kerrankin valinta osui nappiin. Pitäähän jokaisen naisen elämässä olla välillä pinkkiä, vaaleanpunaista ja ruusuja ;)

21 kommenttia:

  1. Ihanat! Taidokkaasti neulotut. Kauniit. Ystävyys on ihanaa!
    Hyvää viikonloppua. P.S. Meilläkin on just nyt valkoinen maa. Saas nähdä onko vielä huomenna, mut nyt nautitaan tästä!

    VastaaPoista
  2. Naisellisen kauniit sukat, herkut suorastaan .

    VastaaPoista
  3. Voi että osaakin olla kauniit.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  4. Tosi ihanat sukat, ruusukuvio on niin kaunis.

    VastaaPoista
  5. Oikein kauniit sukat. Romanttinen kuvio. Mulla on roosasukkakirjanen mutta vielä en ole toimeen tarttunut, ehkä jonain päivänä josku. Onhan se hyvä olla malleja tallessa.
    Kaunis tuo blogin tunnuskuva, siinä on monta tunnelmaa.

    VastaaPoista
  6. Niin ihanan romanttiset villasukat!

    VastaaPoista
  7. Ihanat ja ihanan väriset ruususukat :)

    VastaaPoista
  8. Nuo on kyllä todella ihana ja kauniit sukat ruusuineen!

    VastaaPoista
  9. Ihanan ruusuiset lämmöllä tehdyt lämpöiset!

    VastaaPoista
  10. Tosi ihanat ruusut ystävällesi! :) Eivätkä kuihdu kovin pian. ;)

    VastaaPoista
  11. Tosi hienot! Noi kuviot on mullekin vaikeita, kun käsiala on liian tiukkaa. Miä tein just saman puikkoratkasun omissa pöllösukissa. Olen suorastaan yllättyny, miten paljo puikon suurentaminen vaikuttaa. Ensin ei menny jalkaan ja nyt on ihan ok. Luulin, että en vaan osaa kirjoneuletta. Siä teit ton kärkikuvion kuitenkin niillä ohuemmilla eikä vaikuttanu?

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat ruususukat. Kiva malli ja kaksivärisenä nätti.

    VastaaPoista