ss

ss

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Amsterdam 30.4. - 3.5.2015




Koska tänä vuonna vapunpäivä osui perjantaille, käytimme vapaapäivät M:n ja J:n tapaamiseen Amsterdamissa. Torstaina olimme pirteänä lentokentällä noin klo 6:30 ja sinivalkoisin siivin lentelimme Amsterdamiin. Koska olimme todella ajoissa liikenteessä, ei hotellihuoneemme ollut tietenkään valmis. Odotusajan vietimme M:n luona tuliaisia matkalaukuista purkaen. M oli pyytänyt, että toisimme mukanamme mm. rullaluistimet :D

Hotellimme oli Piet Hein aivan Voldelparkin kupeessa. Suuntasimmekin M:n kanssa heti puistoon, kunhan saimme tavarat hotellihuoneeseen. Pysähdyimme ulkoilmakahvilaan ja söimme pienet välipalat pahimpaan nälkään.




TJ:kin oli jo päässyt töistä ja tuli hotellille meitä tapaamaan. Yhdessä suuntasimme sitten melko lähellä sijaitsevaan Hard Rock Cafeeseen syömään päivällistä/illallista. Ruoka siellä oli todella hyvää ja mies osti itselleen sen pakollisen T-paidan ;)

Seuraavana päivänä kävimme miehen kanssa testaamassa hotellin aamiaisen, jonka jälkeen lähdimme jalan tutkimaan kaupunkia. Meillä oli M:n kanssa treffit hänen työpaikkansa luona. Sitten palasimme jälleen hotellille odottamaan J:n saapumista. Hänen bussinsa oli tunnin myöhässä ruuhkien takia.


J:n saavuttua lähdimme jälleen liikkeelle. J lähti kiertelemään kaupungille ja me muut menimme M:n luo katsomaan Suomen MM-avausta USA:ta vastaan. Ei olisi kannattanut: Suomi hävisi 1-5.

Lätkän jälkeen olikin jo nälkä. Meillä oli pöytä varattuna Cau -ravintolasta. M oli hehkuttanut tätä ravintolaa ensi käynnistään alkaen eikä turhaan. Ruoka oli suorastaan herkullista.

Seuraavana aamuna kävimme taaskin Vondelparkissa.



ja jatkoimme kulttuuripläykselle Rijksmuseumiin (lue: Räiksmuseum).


Museossa löytyvät aikakaudet 1100 - 1950. Taiteilijoista Van Gogh, Rembrandt ja Vermeer olivat edustettuna. Tosin Van Goghilla on omakin museo aivan lähistöllä.

Museon jälkeen M halusi tarjota meille jäätelöt 'Kokoa oma Magnumisi' -jäätelöbaarissa. Itse sitä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, vaan ensin valittiin 3 kuorrutetta, sitten päällyssuklaa (tumma, maito tai vaalea). Puikko sitten kastettiin suklaaseen, kieriteltiin kuorrutteessa ja minuutin odotuksen jälkeen sai syödä.

Tässä miehen ja minun annokset:


Hotellilepohetken jälkeen oli jälleen illallisen aika. Tällä kertaa J sai valita ravintolan, joten suuntasimme etiopialaiseen, jonka nimi on Lalibela.

Meille, J:tä lukuunottamatta, tämä oli aivan ensimmäinen kerta etiopialaisessa ravaintolassa. J tosin valisti meitä etukäteen, että ruoka syödään käsin :D 


Ruoka näytti tältä. Alla olevista letuista revittiin palasia ja niihin kääräistiin täytettä. Ruoka oli hyvää, mutta käsin syöminen tuntui todella oudolta :) Mies ja M ottivat vielä jälkiruokakahvit.


Tämä olikin sitten viimeinen iltamme ja jo illalla jätimme jäähyväiset M:lle ja TJ:lle. Aamulla pikaisen aamiaisen jälkeen lähdimme lentokentälle. J jäi vielä huoneeseen, koska bussinsa lähti vasta iltapäivällä.

Tällä kertaa valitsimme lentokenttäkuljetukseksi bussin (197), koska se kulki hotellin läheltä. Aikaisemmin olemmekin käyttäneet junaa. Hinta molemmilla on lähes sama. Oli todella mukava nähdä sekä J:tä että M:ää, mutta seuraavaa kertaa odotellessa.

11 kommenttia:

  1. Olipa teillä taas mukavan kuuloinen reissu.
    Meillä vähemmän erkoisempi vappureissu, Tuurin kyläkaupalle ja Onnentähteen, vaikka ihan kiva sekin oli:) Nyt paraillaan paluureissulla pääkaupungista. Hyvää äitienpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa elämykselliseltä matkalta :) . Ja herkulliselta!

    VastaaPoista
  3. Mukava perhetapaaminen ihanassa Amsterdamissa. Pari kertaa olen minäkin siellä käynyt. Kahdesti oon käynyt Vang Gogh museossa ja kerran Riksmuseumissa. Vondelparkin tuli tuli tutuksi oltiin seillä konsertissa. Hyvännäköistä ruokaa. Kiitos kortista!

    VastaaPoista
  4. Kiva vappumatka teillä! Upeita kukkakuvia. Yleensä en syö aamupalaa, mutta sun ruokajuttujen jälkeen tuli nälkä :)

    VastaaPoista
  5. Mukavia matkakuvia. Herkun näkönen jädeannos, mut toi ruoka-annos on hieman hmmm. .epäilyttävän näkönen. :)

    VastaaPoista
  6. Kiva matka. Teillä on kyllä varsinaisia maailman matkaajia perheessä.

    VastaaPoista
  7. Oi kuinka sulla on ollut kiva reissu. Mä niin tykkään katsella matkakertomuksen kuvia ja lukea siitä,kiitos.

    VastaaPoista
  8. Ihania kukkia ja muita nähtävyyksiä - komppaan muita, kiva lukea toisten matkakertomuksia kuvien kera - emme olekaan koskaan käyneet tuolla(kaan), joten katsotaan, jos joskus....
    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  9. Ihamia tunnelmia! Ahh, noita kukkaistutuksia...

    VastaaPoista