ss

ss

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Seiskaveikkaa

Ystävän poika joutui sairaalaan useammaksi viikoksi. Nyt hän on jo päässyt kotiin ja niinpä neuloin hänelle toipumissukat. Selailin vähän sukkamalleja, kosken halunnut tällä kertaa tehdä ihan perussukkia. Novitan 2010 -lehdestä löytyivät miesten palmikkosukat ja lankana tietysti 7 -veljestä.

Malli: Novita syksy 2010
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5 mm
Kuten kuvasta näkyy näistä tuli rutussa pidettävät sukat, koska suun palmikkokuviosta tuli aika kireä. Jos tekisin saman mallin uudelleen, ottaisin palmikkokuvioon ainakin puoli milliä suuremmat puikot. Onneksi sukkien saajalla on kapeammat pohkeet kuin miehellä, joka poseeraa kuvassa.

Koska minulla on seitsemää veljestä jemmassa enemmänkin, tein vielä kukkatossut.

Malli: Kukkatossut
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 4,0 mm
Nämä ovat noin kokoa 38-39. Aloituksen purin ainakin pari kolme kertaa, koska koon määrittely oli hankalaa. Ohje oli tarkoitettu neulojille, jotka hallitsevat lyhennetyt kerrokset ja kirjoneuleen. Muutenhan tossut olivat helpot ja nopeat tehdä. 

Juhannusruusukin innostui kukkimaan juuri oikeaan aikaan. 



Oiken hyvää juhannuksen jatkoa kaikille!


13 kommenttia:

  1. Kivat tossut!
    Leppoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sieviä jalanlämmittimiä :)
    Meillä on juhannusruusu vasta nupuillaan, kukkii ehkä vasta viikon päästä.

    VastaaPoista
  3. Onpa kivat nuo miehen palmikkosukat! :) Moneen, moneen kertaan olen sitä Novitan lehteä laavannut ja monet sukat sen mukaan tehnytkin, mutta nämä sukat eivät ole koskaan houkuttaneet ollenkaan, en edes muista nähneeni koko mallia. Ja nyt tuntuu, että nuohan pitää minunkin tehdä! ;)
    Hyvää juhannuksen jälkeistä kesää! :)

    VastaaPoista
  4. Todella ihanat tossukat ja nätit sukat.. ihanaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Kivat sukat ja tossukat ovat niin,niin kauniit. Sinun juhannusruusukin on ihanasti aloittanut kukintansa.

    VastaaPoista
  6. Mukavat palmikkosukat! Ja Ihanat kukkatossut!
    Syreenit olivat parhaimmillaan juhannuksena, ruusut vasta nupullaan...
    Eilisen lämmin sää antoi aavistuksen kesästä, joten toivotan hyvää kesää!

    VastaaPoista
  7. Palmikkosukat ovat sopivan miehekkäät ja auttavat varmaan toipumisessa. Nuo kukkatossut ovat aivat ihanat! Onneksi mainitsit, että taitoja pitää neulojalla olla, voin olla yrittämättä. Ei luonnistu lyhennetyt kierrokset eikä oikein kirjoneule ilman tuskaa.

    VastaaPoista
  8. Hienot palmikkosukat ja kukkatossut! Muistan että joskus noita tossuja kaarakassakin tehtiin, ja muistan myös takunneeni ohjeen kanssa aika lailla ennen kuin olivat tossut valmiit!

    VastaaPoista
  9. Komeat sukat ja sievät tossut!

    VastaaPoista
  10. Toi sukkamalli on tyylikäs. Oon tehny meiän isälle tommoset joskus. Toi palmikko-osuus ei vaan oikein venyny kunnolla paksumpaan pohkeeseen.

    VastaaPoista
  11. Kivat tossut. Mielessä on monta kertaa ollu kokeilla mallia mut aina vaan unohtuu. Meillä saaressa juhannusruusu kukkii vasta nyt.

    VastaaPoista