ss

ss

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Häissä: Norrköping & Rejmyre 15.7.-17.7.2016

Vihdoin viimein ollaan lomalla. Tai ollaan oltu jo viikko, mutta se oli niin hektinen, ettei ole oikein ehtinyt pysähtyä tajuamaan loman alkamista.

Heti loman alussa olimme miehen serkun häissä Ruotsissa. Suoraan töistä lensimme Tukholmaan ja lentokentältä vuokrasimme auton, jolla ajelimme toiselle kentälle hakemaan J:n ja M:n. He olivat viettäneet sisarusaikaa yhdessä Brysselissä ja lensivät myös yhdessä Brysselistä Ryan Air:llä Tukholman Skavstan kentälle, joka oli itse asiassa lähempänä määränpäätämme Norrköpingiä kuin Tukholmaa. Harmi, kun Suomesta ei enää pysty lentämään Norrköpingiin (kuten teimme pari vuotta sitten) tai edes Skavstaan. 

Kun olimme saapuneet päämääräämme (navigaattorin mukaan) ja majoittautuneet hotelli Centriciin, tapasimme kummitytön porukat ja menimme yhdessä syömään pubiin nimeltä Black Lion. Saimme siellä äärimmäisen hyvää palvelua ja ruoka oli kerrassaan maukasta. 

Seuraava päivä olikin sitten hääpäivä. Aamupäivä kului nopeasti ja alkuiltapäivästä siirryimme hääpaikkakunnalle Rejmyreen. Hääkirkkona oli paikkakunnan pieni kirkko. Oli hauska kuunnella seremonia ruotsiksi ja laulaa virret myös ruotsiksi :) Virret olivat ainakin minulle täysin vieraita.  

Jatkot olivat paikallisessa Folke Husetissa. Koska häävieraiden joukossa oli noin 30 alaikäistä ikähaarukalla 3kk - 17v, vilinää ja vilskettä riitti. Lapsivieraat oli myös hienosti otettu huomioon, sillä jokaisen paikalla oli oma askartelukassi, kun muilla häävierailla oli hääkarkit yms. Lisäksi hääkahvien aikana tuotiin paikalle karkkivaunu, joka sai ainakin kummitytön ja pikkusiskonsa silmät pyöristymään.


Hääkuvia en valitettavasti voi julkaista, koska en ole kuvissa esiintyviltä pyytänyt lupaa julkaisuun. Mutta laitanpa kuitenkin yhden perhekuvan.


Häävieraiden yhtenä tehtävänä oli piirtää kuva vastapäätä istuvasta. Meidät oli sijoitettu vastakkain istumaan, joten...

Sunnuntaina sitten teimme kotimatkan vastakkaisessa järjestyksessä kuin perjantaina. Ainoa ero oli, että nyt J lähti yksin takaisin Brysseliin ja M tuli meidän mukanamme vielä viikoksi viettämään lomaa Suomeen.

5 kommenttia:

  1. Kivat juhlat aivan varmasti. Jäin miettimään, että mitäköhän laitoitte lahjaksi ..mutta kun vilkuiluin noita aikaisempia postauksia niin löysin Suden hää-apinat mitkä ilmeisesti oli tarkoitettu näide häiden hääparille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein arvasit; hääapinat muuttivat Ruotsiin. Lisäksi saivat meidän ja miehen veljen porukoilta yhteislahjana pyyhkeitä ja torkkupeitot.

      Poista
  2. Paljon onnea hääparille♥ Hienot piirretyt kuvat jäi muistoksi, todella upea idea.

    VastaaPoista
  3. Häät ovatkin aina niin ihana ja iloinen juhla.

    VastaaPoista
  4. En oo aikoihin häissä ollut, kiva olis päästä. Aikamoisen matkan teitte mutta kun oli hauskaa niin kannattihan se.
    Tänne siis apinat päätyivät. Hääapinat on kerrassaan hienot, mukava muisto mukana kulkemaan.

    VastaaPoista