ss

ss

perjantai 12. lokakuuta 2012

Vielä Hillokellariin

Minulla on lojunut laatikossa paljon Austermann Step -kerien loppuja. Päätin ottaa ne käsittelyyn ja tuloksena oli kaksi paria kirjavia sukkia. Materiaalia olisi ehkä ollut pisempivartisiinkin, mutta olin jotenkin viehättynyt lyhytvartisiin. Aloitin nämä varmuuden vuoksi varpaista, kosken ollut varma, mihin jämät riittävät.


Vasemmanpuolisissa on käytetty kolmea eri kerää ja oikeanpuolisissa neljää kerää, joista yksi tosin on Fabelia. Niin ja nämä menevät Hillokellariin. Saattaa jopa olla viimeinen pari, koska sukanteko alkaa jo hiukan kyllästyttää ja haluan välillä tehdä jotain ihan muuta. 

Koska edellinen kuva blogikoirasta ei ollut kaikken edustavin, laitetaan tähän toinen.



15 kommenttia:

  1. Kivoja sukkia olet neulonut. Blogikoira osaa nauttia viikonlopusta oikein

    VastaaPoista
  2. Kauniin raidallisia sukkia ja nätin värisiä:-)

    VastaaPoista
  3. Kivoja raitasukkia oletkin tehnyt! Minullakin olisi tuota Stepiä keränloppuja, niin pitääpä painaa ideasi mieleen. Nyt vaan ei tunnu sukan teko innostavan, Sukkasatoonkaan en ole tainnut saada tehtyä kuin 3 paria.

    VastaaPoista
  4. Kivan näköisiä raitasukkia! Mullakin olis niitä stepinjämiä säkillinen, mutta jostain syystä nyt ei sukatuta yhtään. Ihanan rennosti blogikoira ottaa hammaspesun jälkeenkin:-)

    VastaaPoista
  5. Ihana blogikoira!!!!
    Onpa reippaan ja raikkaan näköisiä sukkia!
    Kolmet sukat olen saanut aikaiseksi nyt syksyllä, mutta missasin "kiireessä" ilmoittautumisen sukkasatoon! Jospa ens syksynä olis nopsampi!

    VastaaPoista
  6. Mukavannäköisiä sukkia ja blogikoira näyttää viettävän koiranpäivää:)

    VastaaPoista
  7. Kivasti käytetty langanloppuja hyödyksi ja tuloksena kauniita sukkia =))

    VastaaPoista
  8. Kauniita sukkia jälleen. Kerien lopuista tulee aina kivan näköisiä ja on niin kiva sekin kun saa jämiä pois kuleksimasta. Ihana blogisessukka. Ja sänkyyn maata,niinkuin meidänkin koiruli.Kaunis pitsityyny on vieressä.

    VastaaPoista
  9. Kauniita sukkia jälleen. Kerien lopuista tulee aina kivan näköisiä ja on niin kiva sekin kun saa jämiä pois kuleksimasta. Ihana blogisessukka. Ja sänkyyn maata,niinkuin meidänkin koiruli.Kaunis pitsityyny on vieressä.

    VastaaPoista
  10. Kivan näköisiä aina nämä sinun sukkasi. Hauskaa raitaa !

    Mukavaa lokakuun loppupuolta !

    VastaaPoista
  11. Kivan pirteät sukat! Blogikoira on ihana. Colliet ovat hienoja koiria. ...kuten kaikki, kun tarkemmin mietin :-).

    VastaaPoista
  12. Varpaitani paleltaa tuollainen lämmin koira olisi kiva varpaiden päällä. Lapsuus tulee mieleen kaverillani oli collie jota ulkoilutimme yhdessä tai ulkoiluttiko se meitä. Kupittaan puiston laidassa tuli usein vastaa pieni musta. Silloin piti hihna pyöräyttää liikennemerkin ympärille.

    lokakuun iloa sinulle

    VastaaPoista
  13. Kauniita sukkia. Ja suloinen blogikoira :)

    VastaaPoista
  14. Onpa ihana blogikoira, näyttää nauttivan elämästään. Kivan näköisiä sukkiakin olet langanlopuista neulonut.

    VastaaPoista