ss

ss

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Isot ja pienet jalattimet (ja nessupussi)

Jossain vaiheessa kevättalvella heräsin huomaamaan, että Arne ja Carlos ovat suunnitelleet Regialle lankakuosin. Koska yleensä tulen kaikissa muotijutuissa jälkijunassa, ostin langan vasta keväällä, kun Pitsi & Palmikon neuletapaamisessa silmäni osuivat ko. lankakerään. Lankakerän osto ei minulla tarkoita sitä, että se on välittömästi puikoilla. Tosin tällä kertaa siihen ei mennyt kuin pari kuukautta; monesti oston ja valmistumisen välillä kuluu vuosia. 

Kyseessähän oli sukkalanka ja kenelles muulle neulon nykyään sukkia kuin miehelle. Vähän hän yritti estellä, mutta totesin vain, että muistelepas viime talvea ja kuinka sukat olivat jatkuvassa käytössä ja melkein kesään asti. Mies tunnusti miehekkäästi häviönsä ja sai jälleen uudet sukat :D

Malli: perussukka varpaista alkaen
Lanka: Regia Design Line by Arne & Carlos
väri 3657 Summer night color
Puikot: 2,5 mm
Huomatkaa, kerrankin todella kohdistin raidat :)

Viime joulukuussa tein oman serkkuni tyttärelle vauvatossut. Vauva syntyikin aikanaan tammikuussa ja kuulemma käyttikin tossuja sen pari viikkoa, mitkä hänelle mahtuivat. Jokin aika sitten saimme kuulla, että miehen serkun tyttö saa vauvan syyskuussa. Teinpä sitten hänellekin vastaavat tossut mutta vain isompaa kokoa.

Malli: Saartje's bootees
 
Lanka: Sandnes Lanett (kaksinkertainen)
Puikot: 3,0 mm

Tässä vielä molemmat jalattimet yhteiskuvassa. Hieman on kokoeroa :D



Ja onhan sitten vielä yksi nessupussikin taas valmistunut:



15 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Noita söpöjäSaartjein tossuja oon minäkin joskus neulonu.

    VastaaPoista
  2. Kivat värit sukissa ja söpöt on töppöset :)

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavat vauvan tossut! Osui ja uppos, Nuo on kyllä kiva antaa lahjaksi.

    VastaaPoista
  4. "Vähän on kokoeroa" =) Tuosta sukkalangasta tuleekin kivoja raitoja. Itselle en ole raaskinut ostaa, mutta tuota samaa ostin siskolleni synttärilahjaksi.

    VastaaPoista
  5. Pikkuisen on eri kokoiset :) Nuo pikku töppöset on ihanat!

    VastaaPoista
  6. On niissä tosiaan kokoeroa ja pikkuiset tietenkin niin suloiset!
    Onks sun blogissa sitä "katsojat" laatikkoa, josta voi liittyä lukijaksi? BLogilistan loppuminen sai aikaan sen, et olen bloggeriin yrittäny lisätä blogeja ja osasta en sitä kohtaa löydä. Blogipolkuunkin liityin, mut ei siellä paljoa käsityöblogia ollut ja tuttuja vain muutama.
    Aurinkoista kesäviikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kauniit sukat ja ihanat värit! Olen lukenut tuosta langasta, mutten ole osunut sellaiseen kauppaan.
    Pikkuiset tossut ovat suloiset!

    VastaaPoista
  8. Kaunis väritys tuos langassa.
    Paljon saa vauvan jalka kasvaa ennekuin miehen (tai naisen) mittoihin yltää. Söpöset tossut.

    VastaaPoista
  9. Siinäpä kokoeroa tuotoksissa. Jalattimet onkin hieno uusi sana. :)

    VastaaPoista
  10. Voi ku söpöt pikkutossut! Kokoeroa on tosiaan :) Mistä ihmeestä se johtuu et miehet väittää aina ei-tarvitsevansa sukkia?

    VastaaPoista
  11. Onpas tosiaan jalattimilla kokoeroa "hieman"! ;) Nättejä ja hyvin lämmittäviä molemmat.

    VastaaPoista
  12. Miehesi sukissa on niin kivan värinen tuo lanka. Vauvantossut ovat söpöt:) Ja nessupussi myöskin kiva.

    VastaaPoista
  13. Oi miten ihania neuleita varsinkin nuo pikkuiset töppöset:)
    Ihanaa Juhannusta sinulle¸.♥

    VastaaPoista
  14. Hienot neuleet ja kiva kokoero :).

    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista