ss

ss

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kummitytölle villatakki

Lomat ovat loppu tältä kesältä. Nyt toisella lomajaksolla myös J ja M olivat kotona käymässä, joten loma sujui tosi nopeasti. Nuorison lähdettyä takaisin Keski-Eurooppaan suuntasimme blogimiehen ja -koiran kanssa Savonlinnaan. Meillä oli liput Juha Tapion ja Kuopion kaupunginorkesterin konserttiin Olavinlinnaan.

Tässä porukkaa menossa siltaa pitkin linnaan.


Konsertti oli kerrassaan mahtava ja ympäristö upea. Ei ihme, että se oli loppuunmyyty.

Kummitytöllekin on valmistunut synttärilahja. Tällä kertaa halusin neuloa villatakin. Selailin joululahjaksi saamaani Islantilaisia neuleita -kirjaa ja sieltä malli löytyi, Bára (Aalto). En kyllä edes ajatellut neulovani takkia islantilaisesta villasta. Silloin takki olisi kyllä jäänyt käyttämättä. Vaihdoin langan Dropsin Big Merinoon ja käytin paria kokoa pienempää silmukkamäärää.



Ohjeessa oli myös neuvottu neulomaan takki pyörönä ja sitten ompelemaan edestä koneella ja lopuksi leikkaamaan etusauma auki. Olen sen kerran tehnyt enkä hevillä tee enää uudelleen. Joten neuloimpa sitten kirjoneuletta myös nurjalla. Ei se ollut edes vaikeaa.


Malli: Islantilaisia neuleita, Bára (Aalto)
Lanka: Drops Big Merino

Kun takki oli valmis, kuvittelin, että napit vain käväisen hakemassa paikallisesta nappikaupasta. Mutta se olikin suljettu. Huhtikuussa kaupan ikkuna otti yhteen auton kanssa ja hävisi, mutta olin varma, että kauppa olisi jo avattu. Luulohan ei koskaan ole tiedon väärtti ja jäin napittomaksi. Mutta hätä ei ollut kovin paha, koska olimme seuraavana päivänä lähdössä viikonlopuksi Kuopioon. Vanhastaan tiesin, että Kuopiossa oli erinomainen nappikauppa. Lauantaina lähdimme sitten nappikauppaan. No, siellähän oli tietysti kesäaukioloajat ja me oletimme talviaukiolon olevan voimassa myös kesällä. Myöhästyimme 2 minutttia. 

Loppujen lopuksi ystäväni kävi Kuopiossa katsomassa nappeja ja laittoi minulle kuvat vaihtoehdoista. Kuvien perusteella valitsin napit ja sanoisinko, että ne olivat nappivalinta.



Otin nyt sitten vähän useammankin kuvan.



Sitten aivan toiseen aiheeseen. M osti vuosia sitten Ikeasta orkidean. Se kukki aikansa, mutta sitten vuosien ajan se vain kasvatti lehtiä. Vein sen vuodeksi töihin, kun minulla oli hyvä ikkunapaikka. Mutta työpisteen vaihduttua en voinut enää pitää sitä uudessa paikassa. Toin sen sitten takaisin kotiin. Ilmeisesti kotiinpaluun kunniaksi se päätti myös kukkia.





24 kommenttia:

  1. Meillä on töissä orkidea, joka kukkii lähes jatkuvasti, vaikka sitä siirrellään paikasta toiseen. Taitaa olla aika huoleton kasvi loppujenlopuksi.
    Napit ovat nappivalinta!

    VastaaPoista
  2. Olen plarannut useita kertoja samaista kirjaa. Islantilainen villa on minullekin liian karkeaa, vaikka yleensä voinkin pitää villavaatteita kutisematta. Kiitos lankavinkistä :)
    Islantilaisneuleet ovat mieleeni, niin myös tämä tekemäsi kaunis villatakki.

    VastaaPoista
  3. Mahtava villatakki! Täytyy ehkä käydä tuo kirja lainaamassa, koska minullakin niitä kummityttöjä on useampia. :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana neule!
    Kaarrokeneuleet on aina olleet suosikkejani ja tuossa väritkin menee niin hienosti yhteen.

    VastaaPoista
  5. Kyllä on niin,niin kaunis villatakki ja siististi tehty! Orkidea on sellainen,että joskus se vaan yllättää kukinniollaan.

    VastaaPoista
  6. No kylläpä olet hienon villatakin tehmyt ja vielä kirjoneuletta nurjalla...en ole koskaan kokeillut!
    On varmaan ollut upea tuo konsertti!!!
    Kärsivällisyys näemmä palkitaan orkidean kasvatuksessa:)

    VastaaPoista
  7. Todella kaunis villatakki ja niin taitavasti neulottu! Tykkään noista väreistä myös.

    VastaaPoista
  8. Tavattoman kaunis villatakki. Oletpa sinä taitava.
    Musiikki kuulosta varmaan ihan erilaiselta noin komeassa paikassa, eipä ole minulla kokemusta siitä.

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis villis. Tulee kuviosta mieleeni omani jostain lapsuudesta.

    VastaaPoista
  10. Aivan mielettömän kaunis neule! Mulle koljhati varsinkin tuo hupun kirjoneuleosuus kaiken muun lisäksi. Minäkään en uskalla neuleita mennä saksimaan vaikka perinteisestihän norjalaisissa niin tehdään.
    Mulla se sun ja Tupnan vuosia sitten tuoma orkku kukkii kerran vuodessa. Nyt se on saanut seurakseen kaks muuta ja tuntuu siltä et ne oikein kilpailevat kukkimisessa. Kun yks lopettaa ni toinen aloittaa.

    VastaaPoista
  11. Oi, miten kaunis takki! Mie olen aikoinani neulonut monta kertaa villatakin pyörönä ja sitten ommellut eteen siksakit ja leikannut. Yhden kerran meni pahasti pieleen. Nyt en ole moneen vuoteen edes kokeillut, kun ei ole ompelukonetta käytettävissä.

    VastaaPoista
  12. Villatakki on aivan ihana. Harva saa orkidean kukkimaan.. Minulta se ei ole koskaan onnistunut =/

    VastaaPoista
  13. Ihana konsertti varmaan. Tykkään itsekkin hänestä. Pari kertaa oon hänen keikalla ollut Oulun Rotuaari Piknikillä. ..ja sitten villatakki ..se on siis todella kaunis!!

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana tuo villatakki! Kuvio tulee hienosti esille vaalealla pohjalla. Todella kaunis!

    VastaaPoista
  15. Täydellisen kaunis villatakki ja niin upean mallinen:)

    VastaaPoista
  16. Oi mitekä kaunis villatakki upan pirteä.Jes sun orkkidea teki hienon yllätyksen itse koin ja yllätyksen samaisen kukan kanssa jonka sain pois nukkuneen Isäni muistollekukka rupesi kukkimaan samana päivänä joka oli edesmeneen Isäni kuolin päivä ja on kukkinut jo useamman kuukauden (:

    VastaaPoista
  17. Ihku villatakki ja kiitos lankavinkistä. Sitä vain usein ajattelee,että vaikea vaihtaa Lanka johonkin toiseen, jos malli lanka kovin erilainen.

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Upea villatakki! Ja ihanan värinen orkidea. Kasvit joskus yllättävät meidät. :)

    VastaaPoista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Voi miten on kaunis tuo villatakki.

    VastaaPoista