ss

ss

torstai 31. joulukuuta 2015

Vanhan vuoden viimeinen


Joulu tuli ja meni nopeasti ja niinhän se yleensä aina tekee :) J ja M tekivät pikavierailun jouluna. J siksi, että Keski-Euroopassa jouluaatto ei ole vapaapäivä (olimme häntä jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä vastassa lentokentällä) ja M siksi, että hän on tällä hetkellä työharjoittelussa Chilessä, joten jo lentomatkoihin meni rutkasti aikaa. Mutta joka tapauksessa olivat jouluna kotona.

Heille olin neulonut lahjaksi Reaverset. Rean ohje oli selkeä. Tossuihin on ohje sekä neulottuihin että virkattuihin pohjiin ja minun oli tarkoitus tehdä toisten tossujen pohjat neuloen ja toisten virkaten. Seiskaveikan virkkaaminen kävi minulle ylivoimaiseksi, joten tein molemmat pohjat neuloen :) Lopputulokseen en ollut täysin tyytyväinen, mutta sen verran paljon piperrystä näissä oli, etten ihan heti ala uusia neuloa. 


Malli: Reaverset maksullinen ohje
Lanka: Novita Seitsemän veljestä
Puikot: 3,5 mm

Joulun aikaan neuloin myös junasukat, joista ensimmäinen valmistunut lähti M:n mukaan malliksi. Tein sitten toisenkin, jos vaikka parit joskus vielä kohtaavat.


Malli: Junasukat
Lanka: Sandnes Lanett
Puikot: 2,5 mm

Kerran neuletapaamisessa innostuin ostamaan lankaa/kudetta koria varten. Sitten kotona otin koukun käteen ja virkkasin niin kauan kuin kudetta riitti. Tällainen tästä sitten tuli.



Malli: omasta päästä
Lanka: Hoooked Milano
Koukku: 4,0 mm
Aika jämäkkä kori tuli. Näitä voisin joskus tehdä lisää.

Minulle on ilmeisesti iskenyt sininen kausi :) Saa nähdä, jatkuuko se vielä ensi vuonnakin.

Oikein hyvää tulevaa vuotta 2016!!!

16 kommenttia:

  1. Hauskat tossut - ja takana totuus kuluneesta joulusta, niin vihreää!
    Onnellista uutta vuotta 2016!

    VastaaPoista
  2. Kiva kori, mulla on kuteet vielä vyyhdillä, jokohan ensi vuonna saisin niitä työstettyä? Rauhallista vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
  3. Kivoja tossuja ja kori on tosi hyvän näköinen. Hyvää Uutta Vuotta sinnekin!

    VastaaPoista
  4. Hyvää vuotta 2016! ihania juttuja, ja nyuo tossut,,,,,wau,,,,,,,,,,,,,

    VastaaPoista
  5. Hienoja neuleita! Sukat ovat upeat :).

    Tähden lentoa,
    elämää rentoa,
    ei huolen häivää,
    iloisin mielin kohti
    huomista päivää!
    Uusi vuosi tuokoon taikaa,
    iloa ja onnen aikaa!

    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Samoin sinulle hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Hyvää Uutta Vuotta sinulle Marjut!
    Todella ihania neuleita olet tikutellut, tykkään!

    VastaaPoista
  8. Upeat tossut, ihanat värit...
    Mainiota sinistä Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  9. Onpa hienot tossut!!! Kiva kun saitte lapset piipahtamaan maailmalta.
    Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Sinulla olikin onnekas joulu, kun sait lapset kotiin joulun ajaksi. Hienoja sukkia olet heille tehnyt, vaan tuo kori vasta onkin kätevän näköinen. Koreja voisi olla kotona vaikka kuinka monta, saisi kaiken pikkusälän siististi piiloon.
    Oikein onnekasta uutta vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
  11. Sininen on hyvä väri :). Yksi lemppareistani. Hienot Reaverset!

    VastaaPoista
  12. On aina mukava saada lapset maailmalta kotiin, vaikka vain Suomen rajojen sisältä kuten meillä. ;) Reversejä on mukava tehdä ja saa kivan näköiset sukat.

    Miksihän sinun ja jonkun muunkin blogin päivittyminen ei näy aina minun lukulistallani reaaliajassa, nytkin meinasi mennä ohi kaksi postausta. :(

    VastaaPoista
  13. Hienot tuli sunkin tossuista. Työläitä ne kyllä on tehdä monine työvaiheineen.

    VastaaPoista