ss

ss

perjantai 1. elokuuta 2014

Pannulappuja ja ruma tiskirätti

Lomaa on nyt vietetty melkein viikko ja vielä ollaan sen paremmalla puolella eli enemmän lomaa jäljellä kuin käytetty :) Tällä viikolla tehtiin pieni kesäteatterireissu Turkuun. Blogikoira oli tietysti mukana. Turun Hamburger Börs -hotelli saa ison plussan lemmikin tervetuliaispaketista, joka sisälsi purutikkuja (ison ja 2 pientä) sekä kakkapussirullan. Pienellä asialla saa asiakkailleen hyvän mielen aikaiseksi. Ja jos vielä Turkuun mennään lemmikin kanssa tai ilman, valitsemme ilman muuta saman hotellin. Joten pienestä asiasta saattaa olla hyötyä myös liiketoiminnalle. Mainittakoon vielä, että olemme yöpyneet lemmikin kanssa useammassa hotellissa (myös muissa sokos-hotelleissa) ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin lemmikki myös huomioitiin.

Kun vihdoin sain ison peittoprojetin päätökseen, halusin seuraavaksi tehdä jotakin pientä. Suuri Käsityölehdessä (7/2014) oli ohje afrikankukka pannulappuun. Innostuin siitä, koska työ oli pieni enkä ole vielä onnistunut/ehtinyt kokeilemaan afrikankukkia. Langaksi valikoitui puuvillalankojen jämiä. Siksi väriyhdistelmät ovat aika mielenkiintoisia.





Näiden jälkeen jäi vielä ärsyttävästi puuvillalankojen pätkiä jäljelle. Päätin sitten, että niistäkin on päästävä eroon. Ja en sitten muuta keksinyt kuin tiskirätin, josta sitten tulikin todella ruma.


Mutta kyllä tälläkin varmasti pyyhkii hyvin.

14 kommenttia:

  1. Onpa kivoja nuo pannulaput. Ovat niin kivoja, että saatanpa matkia sinua, kun teen mökille uusia patalappuja, kunhan saadaan remppa valmiiksi. :) Hyvin pyyhkii vähemmänkin kaunis tiskirätti, se on kokeiltu. Minäkin nimittäin olen tehnyt joskus sellaisen, johon upotin kaikki pienet jämät väreistä välittämättä. Ja se on edelleenkin käytössä. ;)

    Hyvää loppulomaa!

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä sun tiskirätti on tosi hauska! Ja pannulaput on nättejä. Malliin olen törmännyt jossain muuallakin ja innostuin vaan en ole vielä saanut aikaiseks,
    Oli tosi harmi et etäilin just kun olitte täällä päin. Olis ollut tosi mukavaa tavata!

    VastaaPoista
  3. kauniita lappusia.
    Ja minusta tuo rätti on kivan pirteä :)

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan ihania patalappuja! Antoisaa lomaa!

    VastaaPoista
  5. Ihania patalappuja, väriyhdistelmät ovat todella kauniit - ja tiskirätti suorastaan ihastuttava! ♥

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania patalappuja, tosi kiva malli.
    Ja tuo tiskirätti on just tarpeeksi kirjava, että on ihana :)

    VastaaPoista
  7. Voi kun on kiva tuo Afrikankukka patalappu. Nätit väritkin. Taidanpan tehdä omaankin käyttöön.

    VastaaPoista
  8. Kivan näköisiä patalappuja. Pitäis minunkin kokeilla. Eikä se tiskirättikään ole niin ruma kuin luulet. Minä sanoisin,että se on värikäs.

    VastaaPoista
  9. Kauniita patalappuja, täytyykin kaivaa tuo lehti esiin ja tehdä itsellekin.

    VastaaPoista
  10. kauniita myös silmälle, eikä vain hyväksi kädelle.

    VastaaPoista
  11. Minäkin tykkään pannulapuistasi (meilläkin sanotaan pannulapuiksi eikä pata).
    Oi, sinulla vielä lomaa roimasti edessä, kirjoittelehan matkakuulumiset, epäilen niitä olevan;)

    VastaaPoista
  12. Somia patalappusia ja kyllä tiskirättikin on ihan nätti:)

    VastaaPoista
  13. Aivan älyttömän hienoja patalappuja - täytyypä laittaa idea korvan taakse!

    VastaaPoista