ss

ss

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Lisää sukkia

Kiitos paljon tunikakehuista! Se oli eilen päälläni ja langasta lähtee aika lailla nukkaa; olisi varmaan pitänyt  pestä ennen käyttöä. Niin ja se on kokonaan neulottu. Pinta on varrasvirkkauksen näköistä, mutta se saadaan aikaan langankierroilla ja pidennetyillä silmukoilla sekä kahdella eri puikkokoolla.

Ja tällä kertaa täällä on valmistunut sukkia. Lanka on jälleen Tallinnan tuliaisia, Austermann Step 6. Mallineuleena raitalangalle sopivasti Jepyn Polvekeraidalliset sukat.


Puikkokoko oli 3,5mm. 

Lanka oli ihanan pehmeää. Sehän sisältää aloe veraa ja jojoba öljyä. Muistaakseni myös ohuemmassa Stepissä on samat aineet, mutta se ei tuntunut neuloessa läheskään yhtä pehmeältä. Nämäkin menevät hillokellarin hyllyille.

20 kommenttia:

  1. Kivan väriset! Tuolla ohjeellapa en olekaan pitkään aikaan tehnyt sukkia, pitäisiköhän kaivaa se esille taas. :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat!
    Kannattaisko tunika huuhdella etikkavedessä, saattaisi auttaa irtoavaan nukkaan.
    Hyvää alkavaa syyskuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Voi että on kauniit sukat.
    Mahtavan väriset :)

    VastaaPoista
  4. Onpa nätit sukat! Polvekeraita sopii tuohon lankaan aivan täydellisesti!

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit ja tunikakin on todella kaunis.

    VastaaPoista
  6. Toiset pellavalangat pöllyttävät oikein kunnolla - mutta on myös niitä jotka eivät niin tee. Pesu ja höyrytys voivat auttaa siihen vaivaan?
    Sukat ovat kauniit!

    VastaaPoista
  7. Iloisen kirjavat sukat :) Aloitin uuden blogin,tervetuloa kylään :)

    VastaaPoista
  8. Väritys onkin aika metka... tykkään =)

    VastaaPoista
  9. herkullisen väriset ja muutenkin niin kauniit polvekeraitasukat.

    VastaaPoista
  10. herkullisen väriset ja muutenkin niin kauniit polvekeraitasukat.

    VastaaPoista
  11. Teillä kotikotona se lipasto on varmaan oikeaa väriä vielä :) Meillä tuossa on sentään päällä pieni pläntti haalistumatonta, kun siinä oli vuosia pieni liina ja kuppi peittämässä auringon vaikutusta. Mutta ihan liikkis lipasto kaikesta huolimatta :)

    Ootko tulossa kenties joku kerta ex-Heiniin tapaamiseen? Ens vkon tiistainahan se taas on ja mulla ainakin kova yritys mennä sinne. Ois kiva nähdä pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  12. Tee ihmeessä lipastolle tilaa :)

    Mitä Axl tekee teillä? Meillä se on viettänyt enemmänkin aikaa kesällä ja on tulossa taas parin viikon päästä. Talon laajennus on vaatinut paljon Guns N' Roses :D

    Tosta linkistä pääsee sinne mein remppablogiin, jos et oo vielä käynyt. Siis jos kiinnostaa.

    VastaaPoista