ss

ss

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Haaste


Intsu haastoi minut jo aikaa sitten vastaamaan 11 käsityökysymykseen. Kysymykset ovat hankalia näin tavalliselle käsityöntekijälle, mutta vastailen omalla tyylilläni.
1.Mikä on kunniahimoisin käsityöhaaveesi?
Mitään käsityöhaaveita en tunnusta edes omaavani. Yleensä joku kiva malli tulee vastaan ja päätän kokeilla; en suunnittele etukäteen. Käsityöni ovat valtaosaltaan pieniä ja helppoja, koska käsityöt ovat minulle rentoutuskeino.
2. Mikä on ollut kunniahimoisin toteutuneista käsitöistä?
En edelleenkään tiedä kunnianhimosta, mutta vuonna -77 tarvitsin jotain tekemistä pitkille junamatkoille kodin ja opiskelupaikkakunnan välille. Tai itse asiassa ensin reilu tunti bussilla Jyväskylään, sitten pari tuntia junassa Pieksämäelle, noin tunti odotusta asemalla ja loppumatka pari tuntia lättähatulla Savonlinnaan. Savonlinnasta kotiinpäin matka oli lähes tuntia nopeampi, koska Pieksämäellä vaihtoaikaa oli vain 5 min. Joka tapauksessa aloin silloin virkata kalalangasta parisängynpeittoa, jota sitten virkkasin junan lisäksi myös tunneilla ja kotona. Mutta niin hidasta sen valmistuminen oli, että ehdin valmistua toiseenkin ammattiin ennen kuin viimeinen silmukka oli virkattu.

Tässä vielä lähikuvaa


Kuten näkyy palat ovat todella pieniä ja ne yhdistettiin toisiinsa vielä pienemmillä palasilla. Jos vielä joskus tällaisen teen, valitsen mallin, jossa on isommat palaset:)

3.Jos sinulla olisi aikaa ryhtyä tekemään käsitöitä,jääkö joskus aloittamatta,kun ei osaa päättää mitä?
Ei todellakaan jää. Olen aina ollut hyvä päättämään:DD
4. Mitä käsityötä teet mieluiten?
Neulonta ja virkkaus ovat aika tasaväkisiä. Joskus on mukavampi tehdä toista ja joskus taas toista.
5.Liittyykö ammattisi käsin tekemiseen?
Ei millään tavalla.
6.Vallitseeko työpisteessäsi(tai missä ikinä välineitä säilytätkään)totaalikaaos vai narskuvanpuhdas säntillisyys.
Vaihtelee riippuen tekeillä olevasta työstä.
7. Mitä käsityömateriaalia sinulla on varstossa valmiina odottamassa,mutta et ole koskaan tehnyt siitä mitään. Kuinka kauan olet sitä säilönyt.
Lankoja odottamassa inspiraatiota. Jotkut ovat olleet siellä useita vuosia. Lankojen hamstraus on kyllä vähentynyt radikaalisti. Mutta matkoilta tulee joskus ostettua ilman tiettyä käyttötarkoitusta.
8.Millaisessa mielentilassa teet käsitöitä?Korskuen kohti kunniakasta lopputulosta kaamealla faartilla? Nautiskellen,rauhoittuen? Miten?
Teen niitä joka mielentilassa ja joka päivä. Jopa influenssassa taisin pari riviä neuloa.
9. Nyt alkaa mielikuvitus loppua näiden kysymysten kanssa,mutta oletko sinä keksinyt joskus mielestäsi jonkun aivan uuden idean tai toteutustavan käsitöissäsi.
Olen erittäin tylsä tyyppi, joka tekee mallin mukaan. Perussukkia ja lapasia toki osaan tehdä ilman mallia. Mitään uutta ja mullistavaa tuskin olen keksinyt.
10.Minkä kouluarvosanan antaisit käsityötaidoillesi?
Kaipa se on jotain 8 tai 7.
11.Mikä on sinulle rakkain jonkun muun tekemä käsityö?
Olen oikeastaan saanut hirveän vähän muiden tekemiä käsitöitä. Äiti tietysti neuloi sukkia ja lapasia minulle, kun olin lapsi. Mutta ehkä rakkaimmaksi voisi nimetä kuitenkin äidin lapsilleni ompeleman kastemekon. Tässä mekko M:n esittelemänä, minkä punaisesta rusetista voitte arvatakin.

En taaskaan laita tätä eteenpäin, koska se on kiertänyt jo niin monessa blogissa. Mutta mukaansa saa napata, kuka haluaa.

5 kommenttia:

  1. Upea tuo virkkaamasi peitto. On siinä saanut koukku heilua :)
    Mukavaa ja aurinkoista maaliskuun jatkoa !

    VastaaPoista
  2. Hieno on peittosi. Kiva ja mielenkiintoinen lukea sinunkin vastauksia,kiitos.

    VastaaPoista
  3. Kiva oli lukea sunkin vastaukset tähän vaikeaan haasteeseen. Kovin vaatimattoman arvosanan itsellesi annoit.
    Peitto On hieno työ. Itsekin aloitin n. 1975 peittovirkkauksen mutta se jäi kesken ja lopulta myin palaset pois. Onkohan ostaja saanut peiton valmiiksi, en tiedä.

    VastaaPoista
  4. Komea peitto! Jos tuo ei ole kunnianhimoinen projekti niin mikä sitten?
    Myöhästyneet synttärionnittelut. Toivottavasti tauti on jo kokonaan voitettu.

    VastaaPoista
  5. Upea tuo pitsipeitto ja mukavat vastaukset.

    VastaaPoista