ss

ss

torstai 2. toukokuuta 2013

Pitsiä palmikolla

Nyt on jo toukokuu, ihanaa! Vappua vietettiin rauhallisesti. Aattona käytiin miehen kanssa syömässä ja eilen tehtiin pihatöitä simaa ja munkkeja unohtamatta. Päätimme aattona käyttää julkista liikennettä eli siis paikallisbussia, koska palaisimme kuitenkin bussien kulkemisaikaan. Lähdimme ajoissa pysäkille, mutta eihän bussi tullutkaan. Se oli hyytynyt keskelle toria seuraavan vuoron kuskin mukaan. Oli hiukan kalsakkaa odottaa bussia reilut puoli tuntia vähän kevyemmissä vaatteissa. Nykyään tulee bussia käytettyä tosi harvoin, kosken pääse sillä sujuvasti töihin. Mutta tämä oli jo toinen kerta, kun bussilla jää vuoro väliin. Aikoinaan, kun kuljin toistakymmentä vuotta bussilla säännöllisesti töhin kesää lukuunottamatta, ei bussivuoro jäänyt kertaakaan väliin. Otimme tämän huumorilla ja soitimme ravintolaan, että pitävät pöytää, koska myöhästymme.

Viime kirjoituksessa lupailin jotain valmista ja valmista onkin syntynyt. Tosin neulon varmasti takakappaleen nopeammin kuin ompelin saumat. Tämä on Novitan kevätlehdestä malli 57, naisen pitsipalmikko pusero. Halusin kovasti kokeilla Puro Batikia ja lehdestä tämä malli ja langan väri kolahti eniten.


Päällä kuvia ette tule näkemään, koska en vielä oikein ole sinut tuon paidan kanssa. Se vain tuntuu liian lyhyeltä. Ehkä totun vielä.


Tässä on vielä valottunut lähikuva hihasta. Langassa oli pienoinen värivirhe, mutten ruvennut lankaa tämän vuoksi katkomaan. Antaapahan pientä särmää vaatteeseen.

      

14 kommenttia:

  1. Aika kiva pusero, mutta voi voi, jos se on liian lyhyt niin tuleeko pidettyä? Mä oon monta puseroa laittanut kirppikselle ku lyhyitä en oo sitt käyttänytkään.
    Harmillista tuo, että just ku oot päättänyt bussia käyttää niin ei sitt toimikaan hyvin. Nää on niitä pieniä asioita, jotka karkottaa autoilijoita julkisesta liikenteestä.

    VastaaPoista
  2. Kaunis pusero kauniin värisestä langasta.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköistä lankaa... olen tuota kaupassa haikeana hiplannut mutta päätös olla ostamatta lankaa on hienosti pidetty =)

    VastaaPoista
  4. Nätti pusero. Pitää vain totutella lyhkäsempään malliin, kun ilmat lämpenee :)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä oletkin tehnyt kauniin neuleen.
    Ihanan keväinen ♥

    VastaaPoista
  6. Kaunis pusero!
    Harmittava tuo bussijuttu.

    VastaaPoista
  7. Brrr... on hyisevää odottaa bussia kylmässä kelissä. Huonoa tuuria.

    Tuo neule on tosi kiva. Herkulliset värit!

    VastaaPoista
  8. Ihanan mallinen ja upeansävyinen pitsipusero:)

    VastaaPoista
  9. Tosi kaunis neule-toivottavasti pysyy kuosissaan ..luin vähän huonoja uutisia tuosta langastanTäällä: http://pagisen.blogspot.fi/2013/04/yllatyksia.html

    Kirjoitan aiheesta lähiaikoina vielä blogissani.

    VastaaPoista
  10. Yläkuvassa pusero näyttää lähes kokonaan violetilta!
    Jos se on liian lyhyt (kuten minulle käy aina..), niin voisko helmaa jatkaa jollain tyylillä alaspäin? Vaikka virkkaamalla?

    VastaaPoista
  11. Hyvää Äitienpäivä viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
  12. Minulla on tuo sama ongelma vaan ihan valmis paidoissakin.
    Lihat ja lellut valuvat rinnattomalla puolella makkaraksi ja sehän jotentin houkuttaa puseron helmaa kiipeämään makkaralle.
    Ensin taistelin luiden näkymisestä muutaman kymmenen vuotta, nyt on vetelä makkara mahalla. Keskimäärin siis oikein hyvä ja olen hengissä.
    Olemme juuri lähdössä Tukholmaan rinssin kanssa joka aloittaa koulun syksyllä. Meitä vähän jännittää miten poika pärjää viikon meidän kanssa ilman vanhempia. Teillä oli upea matka, kiitos matkasta minullakin oli kivaa ruudun ääressä.

    VastaaPoista