ss

ss

perjantai 18. lokakuuta 2013

Ensilumi

Otetaanpa aluksi säätiedotus. Tänä aamuna tänne etelään(?) satoi lumi/räntäpeite. Toistaiseksi se on pysynyt myös maassa paitsi tieltä on sulanut. Tällä hetkellä tuulee niin, että tukka lähtee ja jopa blogikoira viihtyy sisätiloissa. Kuvassa on aamun tilanne.



Viime viikko blogikoiraa kuljetettiinkin lenkille vähän kauemmaksi autolla. Joku eläintenvihaaja kylvi myrkkysyöttejä aivan lähikadullemme. Saimme tiedon niistä naapurilta, jonka kaksi kääpiövillakoiraa ehtivät syödä niitä. Naapurin koirat myös molemmat menehtyivät. Enää eivät pirteät pikkukoirat kulje ohitse. Minä en vain ymmärrä...

Nyt vihdoin minulla on aivan ikiomat apinat. Olenhan Sudelta niitä aikaisemminkin tilannut, mutta nämä ovat vain minulle.


Kosken nykyään saa kuin ehkä yhden työn valmiiksi kuukaudessa, olkoon se sitten kuukauden käsityö. Langan ostin Pitsistä ja Palmikosta neuletapaamisen yhteydessä ja malli on Anun. Salama on hiukan vaalentanut huivin oikeaa väriä, mutta kuvitelkaa se tummemmaksi.

Lanka: Rowan Fine Art
Puikot: 3,5
Malli: Anu Paljärvi/Pitsi & Palmikko

15 kommenttia:

  1. Surullista tuo mitä kerroit naapurien koirista. Kyllä täytyy olla ihmisellä paha vika päässä. Semmoisethan voi tehdä toiselle ihmisellekin vaikka mitä, jos ei satu naama miellyttämään.
    Meillä täällä satoi vettä ja aika kovin vissiin koko viime yön. Aamupäivällä lakkasi ja alkoi tuulemaan ja kylmästi. Piti lenkillekin laittaa tavallista enemmän päälle.
    Huivisi on yksinkertaisen kaunis.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on kamalan ikävä juttu tuo myrkyttäminen, kaikkea sitä tapahtuukin, kylläpä on suru nyt koiranomistajalla.
    Kaunis huivi, hyvin riittää kuukauden tuotteeksi:)

    VastaaPoista
  3. Surullista, noita myrkkyjuttuja on nyt ollu useampia ympäri maata. Jotenkin ymmärtäisi jos olis jossain yksi vinksahtanut myrkyttäjä mutta kun niitä on monta . . .
    Huivi on kaunis. Ja sun apinapariskunta on erittäinkin söpö:)

    VastaaPoista
  4. Hauhistuin, miten joku voi tehdä tuollaista. Miten siellä uskaltaa koiraa ulkoiluttaa?
    Meillä täällä on jo aivan kuivaa, mutta tuulee ja on tosi kylmää.
    Kaunis huivi!

    VastaaPoista
  5. Kamalaa tuollainen myrkyttäminen, ja että vielä noin huonosti kävi naapurin koirille. Hui sentään.
    Kaunis huivi!
    Täälläkin satoi vähän räntää, mutta ei niin, että olisi maahan jäänyt.

    VastaaPoista
  6. Oulussa sateli eilen ensilumi ja mies sai tänään vaihdettua nastarenkaatkin ja luikasta on ollutkin. On tosiaan kamala tuo myrkytysjuttu! Kauniin huivin olet neulonut.

    VastaaPoista
  7. Mikähän ihmeen villitys tuo koirien myrkyttäminen nyt on, sillä meidänkin pienellä kylällä myrkkysyöttejä on löytynyt useammastakin paikasta. Tuommoista tekeville pitäis itselleen työntää muutama syötti suuhun. Minäkin saan koko ajan pelätä Eetun kanssa, sillä se kyllä syö kaiken mitä löytää, räkäisistä nenäliinoista alkaen.
    Oikein kaunis on huivisi, sopii hyvin kuukauden käsityöksi ♥

    VastaaPoista
  8. Kamala juttu tuo koirien myrkyttäminen, ei voi ymmärtää :(
    Mutta ihana tuo huivi :)
    Meillä on nyt maa valkoisena ja muutama aste pakkasta.

    VastaaPoista
  9. Kurkkaa blogiini. Voitit arvonnassa kirjan.

    VastaaPoista
  10. Onpa kivan näköinen huivi. Pitäisiköhän alkaa huivien tekoon vähitellen -talvi tulee kuten kuvastasikin näkyy ja meilläkin pihalla on lunta ja pakkasta mittari näyttä tähänkin aikaan päivästä.
    Tuo koirien myrkyttäminen on tosi ilkeä juttu. Kyllä minä rotat ja hiiret ja vesimyyrätkin, jos voisin, myrkytän, mutta että koirat!

    VastaaPoista
  11. Onpas teillä jo paljon lunta !
    Voi sait nuo apinasiskokset, pidä niitä nyt hyvänä :)

    VastaaPoista
  12. Järkyttävää tuollainen koiranvihaa,että tahallaan myrkyttää!! En minäkään ymmärrä,en sitten yhtään! Kivat apinakaverukset. Huivisi on kaunis.

    VastaaPoista
  13. Kyllä nuo Suden apinat on niin hauskoja, ettei voi hymyilemättä olla. Kiva huivisikin.

    VastaaPoista
  14. Kaunis huivi. Ihanat nuo Suden apinat, olen niitä useasti ihaillut =))

    VastaaPoista
  15. Kaunis huivi. Osaakohan eläimet odotella vuodenaikojen vaihtumista, vai onko ne joka kerta yhtä hämmästyneitä lumesta. :)

    VastaaPoista