ss

ss

torstai 5. joulukuuta 2013

Puerto de la Cruz 26.11. - 3.12.2013

Edit: korjattu ei Icod vaan Caracchico  

Pitkästä aikaa lähdimme jälleen Teneriffalle. Viimeksi siellä taidettiin olla vuonna 1998 ja Kanarian saarillakin aivan 2000 -luvun alussa. Olemme olleet vain kerran retkellä saaren pohjoisosassa, joten päätimme nyt kokeilla sitä kunnolla.

Hotellimme oli Catalonia Las Vegas aivan Puerto de la Cruzin keskustassa, merivesialtaiden vieressä. 


Huoneemme näköala oli aivan toiseen suuntaan uima-altaalle ja Teidelle päin.



Heti tavaroiden paikalleen laittamisen jälkeen lähdimme etsimään kahvipaikkaa. Myös Puerto de la Cruzissa oli joulu näkyvästi esillä. Kahvilassakin sen huomasi :D


Cappuccinotkin olivat aika täyteläisiä. Onneksi mies ei ottanut omenaleivonnaiseensa vielä lisäkermavaahtoa.


Illalla ruokapaikka etsiessämme törmäsimme tällaiseen söpöliiniin ja heti tuli omaa koiraa ikävä.



Seuraavana päivänä lähdimme käymään Loro Parquessa. Meille sinne kulkeminen oli äärettömän helppoa, koska ilmainen pikkujuna lähti hotellimme alakerrasta. 


Loro Parqeen teimme aikoinaan retken saaren eteläosasta ja silloin lapset olivat mukana. Silloin katsoimme myös joka ikisen delfiini/merileijona/papukaija -esityksen. Nyt jätimme suosista esitykset väliin, vaikka ne aivan upeita ovatkin, ja kiertelimme vain omassa tahdissa. 

Kalat toivottivat meidät tervetulleiksi.


Gorilla-herra ei voinut meistä vähempää välittää.


Simpanssejakin siellä oli.


Ja sitten se, mitä todellakin halusin nähdä eli pingviinit.


Haitunneli oli toinen mielenkiinnon kohde, mutta siitä ei meidän kamerallamme olisi kuvia saanut.

Seuraava päivä oli sitten ajelupäivä eli olimme vuokranneet auton. 


Tarkoituksemme oli ajella Tenon majakalle, mutta koska alkoi sataa ja tuulla, viranomaiset estivät ajelun noin 10 km ennen majakkaa.

Matkalla pysähdyimme Caracchicossa, jossa nappasimme pari kuvaa.



Tämän jälkeen suuntasimme maisemareitille kohti Mascaa. Mutta tämä oli virhe. Tässä vielä kuvaa matkalta ylöspäin.



Tämän jälkeen sade vain yltyi. Kun saavutimme Mascan, olin nähnyt edessämme pari pientä maanvyörymää ja mies huomasi tien vierustojen vesikourujen olevan ääriään myöten täynnä vettä. Onneksi hän pysyi huomiostaan hiljaa. Minäkin vaikenin ja toivoin vain autojen jarrujen pitävän alamäissä ja niiden jälkeisissä 90 asteen mutkissa. Ja kohtisuorissa ylämäissä toivoin auton jaksavan vielä tämänkin mäen päällä. 

Mascasta meidän oli tarkoitus jatkaa La Orotavan laaksoon, mutta Mascan jälkeen tie muuttui huonommaksi ja kaikki muutkin autot kääntyivät ympäri todella pienellä kääntöpaikalla. Ei muuta kuin sama matka uudelleen, nyt vain kammottavat alamäet olivat kammottavia ylämäkiä ja päinvastoin. 

Kun pääsimme niin alas, että tie parani, huokasin todella helpottuneena. En ole aikoihin pelännyt noin paljon.

Seuraava päivä olikin sitten rentoutumispäivä eli lähdimme rannalle. Kyseessä oli mustahiekkainen Playa Jardin.


Siellä vietimme rantaelämää muutaman tunnin. Mies kävi uimassa, minä en. Aallot olivat minulle liian korkeita. Aikoinaan saaren eteläosissa jäin pari kertaa pahasti aallon alle. Sen jälkeen olen kunnioittanut merta hiukan liikaakin. Olen ehdottomasti järvi-ihmisiä ;) Kiipeilimme myös hiukan rannan viereisellä aallonmurtajalla ja tapasimme liskon paistattelemassa päivää.


Seuraavat 3 päivää kyttäsimme sopivaa säätä viettää aikaa merivesialtailla, mutta ne jäivät meiltä tällä kertaa kokeilematta. 

Lauantai oli Pyhän Andeaksen päivä ja ko. päivän aatto on syy juhlintaa. Emme osallistuneet juhliin aktiivisesti, mutta meteliä kyllä kuului aamuyöhön asti. Varsinaisena juhlapäivänä näkyi (ja kuului) useampia kulkueita. 

Sunnuntaina mies meni pubiin katsomaan jalkapallo-ottelua Tottenham - Manchester United. Minä taas menin läheiseen pikku puistoon neulomaan.


Samalla penkillä istui espanjaa puhuva mieshenkilö, joka puhui puhelimeensa jo ennen kuin istahdin siihen, jatkoi puhumista sen 40 minuuttia, jonka samalla penkillä istuimme ja edelleen puhuen käveli puistosta pois. Puhelimen toisessa päässä ollut henkilö ei saanut lainkaan suunvuoroa, joten toivottavasti hän oli hyvä kuuntelija.

Viimeisenä lomapäivänä satoi koko päivän. Mutta koska olin vihdoin löytänyt minulle sopivan uimarannan, halusin mennä uimaan. Sade ei ole koskaan ollut mikään este uimiselle eikä edes hidaste. Tämä sopiva uimaranta oli kallioon louhittu Playa San Telmo. Aallot eivät päässeet pikkuiselle uima-alueelle, joten koin oloni turvalliseksi. Meri tosin kosti yrittämällä pudottaa reppumme murtajalta mereen, mutta onneksi mies oli tarkkana.


Kun aamu-uinti oli suoritettu, lähdimme kävelemään orkideapuistoon. Kävelymatka ei ollut pitkä, mutta mäen olivat lähes pystysuoria, joten hiki kasteli selän ja sade hmm etumuksen. 

Orkideapuisto oli kaunis, mutta sade hiukan latisti sen tunnelmaa, mutta tässä kuitenkin märkiä kuvia.







Sade jatkui iltaan asti ja kuuluipa pari ukkosen jyrähdystäkin. Sateen jo lähes loputtua, tuli Finnmatkoilta tekstiviesti, jossa kehotettiin pysymään sisällä myrskyn takia. Hiukan sitä hämmästelimme, mutta lentokoneessa kanssamatkustajilta kuulimme, että saaren eteläosissa olikin ollut oikein kunnon myrsky. Ilmeisesti tiedote tulikin kaikille saarella olijoille. 

Viimeisen illan sangriakannu oli kyllä yliveto.


Pakollinen kukkakuva ;)


Lähtöaamuna huomasimme, että Teide oli taas saanut lumipeitteen. Näky valmisti hyvin Suomeen palaamiseen, koska täälläkin oli satanut pari senttiä lunta.





15 kommenttia:

  1. Kaikki kuvan paikat niin tuttuja paikkoja minulle. Ikävä, että tosi noin huono säkä säitten suhteen.:(( Meille on 7. Puerto De La Cruzin reissulla sattunut joka kerta hyvät säät. Joskus ollaan oltu kolme päivää kaatosateessa Gran Canarian Maspalomasisa ja olihan se tympeää. Toki Etelä-Teneriffallakin joskus myrskyää mutta onhan se pikkuisen aurikonvarmempaa seutua kuin pohjoinen. Mascan teistä teitä vähän varoitinkin ja sitten vielä sattui tuollainen keli.:((( Onneksi ei sattunut mitään ikävää. Toivottavasti ei nyt jäänyt selllainen ole ettette halua Pohoiseen takaisin. Paljon teillä on siellä näkemättä ja kokemattakin. Meille Puerto De La Cruz on Kanariansaarten ykköslomakaupunki.

    VastaaPoista
  2. Minä niin tykkään lukea matkakertomuksia, kiva kun jaat kokemuksia, tässähän oli itsekin kuin pikamatkalla:)
    Meidän Kanarianmatka lähenee, joulu on tarkoitus Gran Canarialla viettää. Voi kun sää suosisi sitten...

    VastaaPoista
  3. Vielä katsoin kuvat läpi. :) Hyviä kuvia. Meillä jäikin viimeksi huomaamatta tuo että Agatan lapsenlapsi on istuttanut orkideapuistoon puun nelä päivää aikasemmin (4.11.13) kun me käytiin siellä viimeksi.:)(8.11.13) Tuo kirkkopuiston kuva oli minulle mieleinen..siinä olen monesti istuskellu käsityönkanssa ja seurannut elämänmenoa. Viimeinen Teide kuva on myös hieno!

    VastaaPoista
  4. Mukava matkakertomus, hienoja kuvia ja hauskat nuo videopätkät.

    VastaaPoista
  5. Mukava matkakertomus, hienoja kuvia ja hauskat nuo videopätkät.

    VastaaPoista
  6. Mukava matkakertomus, hienoja kuvia ja hauskat nuo videopätkät.

    VastaaPoista
  7. Jostain syystä kommentti tuli monta kertaa, yhden samanlaisen poistin :)

    VastaaPoista
  8. Oi oi, taas kerran Kiitos kivasta matkakertomuksesta.
    Mukavaa joulukuuta ja rauhaisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  9. Voi kun upeita kuvia. Meidän ensimmäinen matkamme vuonna 1984 oli juuri tuonne !
    Hyvää itsenäisyyspäivää ♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos matkakertomuksesta. Ihan kuin olisi itsekin piipahtanut noihin maisemiin. Olipa muuten jännittävä kokemus siellä vuoristoteillä. Hui.

    VastaaPoista
  11. Pakko vielä kommentoida että nuo pari kuvaa tuossa eivät ole Icodista vaan Caracchicosta joka on pieni merenrantakylä. Icod De Vinos on Carachicosta itään ehkä vartin ajomatkan päässä sisämäässa ja sieltä löytyy minusta ainakin hieno puupuisto , jossa tuo lohikäärmepuuvahus on!

    VastaaPoista
  12. Olipa teillä jännittävä matka autolla!
    Hienoja kuvia ja tunnelmia. Täälä kotosuomessa ei oikein ees ymmärrä, miten erilainen maailma voi olla toisaalla.

    VastaaPoista
  13. Kiitos mukavasta matka kertomuksesta ja ihanista kuvista =))

    VastaaPoista
  14. Voi kiitos matkakertomuksesta! Puerto De La Cruz on meidän suosikkikohteemme ja olemme olleet siellä monta kertaa. Teillä vaan kuulosti olleen huono sää.

    VastaaPoista