ss

ss

lauantai 21. helmikuuta 2015

Tämän vuoden ensimmäiset sytomyssyt

Yhdestä joululahjapaketista paljastui näin söpö pakkaus.



Paketin pikkukerät olivat 10g kokoisia, joten hiukan piti miettiä, mitä niistä loihtisin. Koska kerät olivat 100% puuvillaa ja sytomyssykeräys oli sopivasti alkamassa, aloitin keristä myssyä. Neuloin aina yhden kerän loppuun ennen kuin aloitin seuraavan. Pipon malliksi valikoitui Bravo-myssyä mukaileva malli.




Kun kerran sain sytomyssyilyn pään auki, jatkoin sitten saman tien vähän lisää. Näihin käytin viime vuonna ylijääneitä puuvillalankoja sekä Novitan Bambua (sininen). Tosin ylärivin kirjavat Mandarin Petitit ovat vanhempaa vuosikertaa. Pienempään myssyyn ei lanka enää riittänyt, vaikka niin luulinkin, joten neuloin loput vihreällä Catanialla. Malleina näissä on ollut Bravomyssyä, ja Wurm-myssyä sekä aivan oman mielialan mukaan neulottua (sini-vaalea-raitapipo).


Nämä myssyt on jo toimitettu keräyspisteeseen, joka täällä on huippulankakauppamme Pitsi&Palmikko. Varsinainen keräys kestää täällä 15.4. saakka, mutta myssyjä voi viedä ympäri vuoden. Valitettavasti tarve on jatkuva. 

8 kommenttia:

  1. Kivoja ovat kaikki myssyt ja tarpeellisia, mutta tosi nami tuo pikkukeristä tehty raitamyssy. Oli hieno idea tehdä niistä myaay. :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mielä kuin Marjut ..erityisen kiva tuoa raitamyssy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..siis tarkoitin, että olen samaa Matleenan kanssa..:)

      Poista
  3. Kaunis ja ihanan värikäs tuo pikku keristä tehty myssy. Kauniita ovat nuo muutkin myssyt.
    Minäkin olen noita sytos myssyjä tehnyt joitakin kappaleita ...

    VastaaPoista
  4. Hienoja myssyjä. :) Etenkin raidallinen on hauska.

    VastaaPoista
  5. Ihania myssyjä ja hyvään tarkoitukseen joskin ikävissä merkeissä. <3

    VastaaPoista
  6. Todella hyvään tarkoitukseen hienoja myssyjä!

    VastaaPoista
  7. Upeita myssyjä heille, jotka ovat saaneet voimia koettelevan ja elämän iloa vievän diagnoosin<3

    VastaaPoista