ss

ss

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Pitsikassi

Blogiin kirjoitusinnostus on ollut koko lailla hukassa koko kevään ja kesän ajan. Eipä täällä ole paljon mitään valmistunutkaan. Tai on vähän isotöisenpi valmistunut, mutta sen viimeistelyssä törmäsin yllättäviin ongelmiin, joten siitä sitten joskus myöhemmin.

Sen sijaan lahja ystävälle valmistui torstaina noin klo 23:30 ja vajaata vuorokautta myöhemmin se oli jo perillä. Ehdin juuri ennen lähtöä sentään kuvata sen.

Malli: Novita kesä 2015
Lanka: Kotiväki Kartano
Koukku: 2,5 mm

Kassin pitsimallin oppi helposti ulkoa ja virkkausta on helppo kuljettaa mukana; kerrassaan erinomainen kesäkäsityö. Ainoastaan sankojen kiinnitykseen en ollut täysin tyytyväinen. Ompelin ne käsin kiinni, mutta jos kassiin on tarkoitus laittaa jotain kovin painavaa, kannattaa ehkä kiinnitystä vahvistaa. 

Kassi sai uuden kodin Kuopiosta, jossa tuli vietettyä viikonloppua. Perjantaina ajoimme sinne osittain sateessa ja sunnuntainan ajoimme kotiin koko matkan sateessa, mutta lauantai oli todella mukava kesäpäivä. Valitettavasti Puijolla kävimme vasta sunnuntaina, joten Puijon tornista otettu kuva on aika harmaa. 



Jos joku haluaa käydä Kuopiossa syömässä paikassa, jossa on hinta-laatusuhde kohdallaan, voin vilpittömästi suositella Sorrentoa. Siellä on pala Italiaa Savon sydämessä.

15 kommenttia:

  1. Kaunis kassi! Virkatut kesäkassit ovat kivoja. MInulla on itselläkin yksi, joka on palvellut kai jo ainakin viisi kesää ja alkaa nyt olla jo kulahtanut niin väriltään kuin muutenkin. Olenkin suunnitellut virkkaavani uuden jonain kesänä. Tai miksi ei vois tehdä sen jo vaikka syksyllä odottamaan seuraavaa kesää. ;)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kassi!
    Minä olen ratkaissut kassinsankojen kiinnityksen niin, että virkkaan ne suoraan kiinni kassiin, eli aloitan kiinteillä sangan virkkauksen kassista ja päätän samoin virkkaamalla kiinni, langanpäillä viellä ompelen kierroksen tai pari virkkauksen reunaan. Olipa jotenkin hassusti selitetty, mutta ymmärsit varmaan...

    VastaaPoista
  3. Nyt kesäkassiin uuet kesäkäsityöt matkaan. :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis kassi ja ihanan värinen ! Täytyy laittaa ohje muistiin.

    VastaaPoista
  5. Kaunis pitsikassi! Kyllä kelpaa kylillä kulkea tuollaisen kanssa. Ihana.

    VastaaPoista
  6. Kaunis kassia ystäväll. Komeat on maisemat Puijon tornisa..minäkin olen siellä muutama vuosi sitten "tähystelly".

    VastaaPoista
  7. Kadoksissa ollut mullakin käsityöt kesän ajan, mutta hyvä välillä niinkin, mitäpä sitä väkisin vääntämään;) Sulla tuo virkkauspuolikin on hallinnassa, kiva kassi. Kesän jatkoja!

    VastaaPoista
  8. Kaunis kassi, saaja tykkäsi siitä varmasti =))

    VastaaPoista
  9. Mullakaan ei ole oikein blogi kukoistanut viime aikoina, mutta se johtunee siitä, kun en kehtaa villasukkia kesäkuumalla neuloa - enhän mä oikein mitään muuta osaa tehdäkään. ;D Mukavaa elokuun loppua!

    VastaaPoista
  10. Eipä ihan jäänyt hiplailuasteelle siellä Snurressa. Laatulankoja täytyy aina muutama vyyhti ostaa. Saa sitten kotona hiplailla oikein ajan kanssa.

    VastaaPoista