ss

ss

perjantai 20. toukokuuta 2016

Pannulappuja

Pyrin taas vähentämään jämälankavarastoja ja koska pannulaput ovat aina tarpeen, virkkasin pari afrikankukkalappua lahjalaatikkoon. Lankana käytin Nallea, joka ei tunnu loppuvan millään. Sukkia tai muutakaan en siitä enää neulo, koska se kutittaa sekä minua itseäni että niitä, joille yleensä sukkia teen. Mutta pannulappuihin se käy vielä erittäin hyvin. 

Malli: Suuri Käsityö 07/2014
Lanka: Novita Nalle
Koukku: 3,0 mm
Kauan laput eivät laatikossa vanhenneet, vaan ovat matkanneet M:n mukana Amsterdamiin.

Kun nämä olivat valmistuneet, tajusin, että erään läheisen työtoverin eläkkeellelähtö on aivan nurkan takana. Sen verran olimme asioita jutelleet, että tiesin hänen villasukkavarastonsa olevan ylitsevuotavainen, mutta halusin kuitenkin antaa hänelle henkilökohtaisen läksiäislahjan, joten mikäpä muu kuin pannulappu. Koska kyseessä on mieshenkilö, piti tehdä hänelle jotain muuta kuin kukkalappusia. Muistin aikoinaan tykästyneeni Himppu-mummon patalappuihin ja löysin kuin löysinkin ohjeen.Näistä tuli huomattavasti miehekkäämmät, kun valitsi värit oikein.

Malli: Himppu-mummun patalappu
Lanka: 7-veljestä
Koukku: 3,5 mm



Kun kerran vauhtiin pääsin, virkkasin sitten vähän useamman. Valkoruskeaa tein kyllä vain yhden parin, mutta miten se sattuikin molempiin kuviin mukaan :D

Työkaveri sai yläkuvassa oikealla olevan parin ja lupasi viedä sen tänä kesänä mökille valmistuvaan kesäkeittiöönsä.

17 kommenttia:

  1. Nättejä pannulappuja kaikki ja aina niin tarpeellisia. :) Nuo afrikankukkaiset miellyttävät silmääni eniten.

    VastaaPoista
  2. Patalaput ovat hauskoja. Suunnittelen jo retkeä lankakauppaan ja puuvillaa ostamaan :)

    VastaaPoista
  3. Patalaput on aina kivoja. Hyvin sopii miehelle annettavaksi nuo Himput.
    Meidän pihalla kukkii nyt tuo mikä sulla on blogikuvana. Kaunis ja näyttävä, ja tuoksuu vienosti.

    VastaaPoista
  4. Hyvännäköisiä pannulappuja olet tehtaillut!

    VastaaPoista
  5. Sieviä patalappuja. Pitääpä kokeilla tuota kukkaversiota. Tuo Himppu-mummon patalappu on tuttu ja se on jotenkin sellainen ohje, että sitä tekee sitten useamman perätysten, kun vauhtiin pääsee :)

    VastaaPoista
  6. Oi että on mukavia pnnulappuja ja ainahan ne ovat tarpeellisia.

    VastaaPoista
  7. Kauniita patalappuja..erityisesti noista Afrikankukka lapuistasi tykkään. Vois vaikka itsekkin noita tehdä.Nallea mullakin on kassillinen. Äiti kutoi aina Nallesta sukat ja kun hän ei enää kudon niin sain pussillisen värikkäistä nallelankoja "ennakkoperinnöksi".

    VastaaPoista
  8. Kauniita lappuja, varsinkin nuo ylimmät, koristeeksi laittaisin enkä malttais käyttää :)

    VastaaPoista
  9. Nuo alimmat on tuttuja, äiti niitä on myös tehnyt Nuo ylimmät, ihan huippukauniita.

    VastaaPoista
  10. Kauniita patalappuja, erityisesti tykkään afrikankukkasista.

    VastaaPoista
  11. Ihania patalappuja :). Minäkin tykkään eniten noista afrikankukista sekä malliltaan että väritykseltään :).

    VastaaPoista
  12. Kauniit pannulaput olet virkannut lajhjaksi.. Oikein ihanaa kesää sinulle Marjut♥

    VastaaPoista
  13. Mukavaa Juhannuksen aikaa sinullekin.

    VastaaPoista
  14. Ihania patalappuja. Kaunis tuo sinun Norjanangervo, yksi minun suosikki pensas =))
    Oikein mukavaa juhannusta !!!

    VastaaPoista
  15. Oikein Ihanaa ja Nautinnollista Juhannusta Sinulle.

    VastaaPoista