ss

ss

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Työpaikalle

Kesän alussa työpisteemme muuttuivat toiseen paikkaan. Itse asiassa tämä oli vuoden ja kuukauden aikana kolmas muutto töissä. Onneksi koti on kuitenkin pysynyt samana :)

Kun saatiin siellä tavarat paikoilleen, ystävä/työkaveri pyysi tekemään maton. Kyseessä oli pelkkä heitto enkä sitä ensin ottanutkaan tosissani. Mutta, mutta siitä se ajatus sitten lähti. Olin joskus ajatellut, että mattoa olisi kiva kokeilla, mutta itsellä ei oikein ollut sopivaa paikkaa matolle olemassa. Niinpä käväisin Pitsissä ja Palmikossa ja ostin kudetta. Ostin pari rullaa ja niistä tuli noin 75 cm:n matto. Mallin otin juhannusruususta. Ihan koko mallia en tehnyt, vaan siihen asti kuin kudetta riitti; jäi 30 cm:n pätkä.

Malli: Osittainen juhannusruusu
Koukku: 10,0 mm
Työkaveri on vielä lomalla. Odottelen mielenkiinnolla kommentteja matosta :)

Kun nyt kerran vauhtiin pääsin, halusin jotain myös omaan työhuoneeseeni. Mattoa en kuitenkaan halunnut, mutta huoneessa on ylimääräinen pöytä, jolle päätin virkata pöytäliinan. Olin jossain (en tietenkään muistanut missä) nähnyt mielenkiintoisen näköisen pöytäliinan. Aina muistaessani googlasin kaikenlaisilla hakusanoilla, mutta ei meinannut löytyä. En enää edes muista, minkä mutkan takaa malli sitten löytyi. Fractal on maksullinen malli ravelryssä, mutta oli myös joka sentin arvoinen. 

Minulla oli lankavarastossa ruusunpunaista kotiväkeä, joka oli jäänyt jäljelle kummitytön pikkusiskon mekosta, joten sillä aloitettiin. 

Malli: Fractal
Lanka: Kotiväki
Koukku: 2,5 mm
Kun liina valmistui ja mallailin sitä olohuoneen pöydälle, blogimies ihastui siihen niin paljon, ettei antanut viedä sitä työpaikalle, vaan se jäi olohuoneeseen.

Seuraavaksi piti ostaa uutta lankaa, jotta sain virkattua uuden liinan. Väriksi valikoitui tumma pinkki. Uudesta liinasta tuli aikalailla pienempi, koska sen virkkasin 1,25 mm:n koukulla. Olisin virkannut sen 1,5 mm:llä, mutta sellaista minulla ei ollutkaan (nyt on). 

Malli: Fractal
Lanka: Scheepjeswol Maxi
Koukku: 1,25 mm
Tämän liinan vein sitten töihin viimeisenä päivänä ennen lomaa. Saa nähdä, mitä kämppis tykkää...

7 kommenttia:

  1. Ihania liinoja ja komean punainen juhannuruusumatto. Onpa sulla todella hienot viemiset töihin.

    VastaaPoista
  2. kiinnostavan näköiset liinat ja kaunis matto! Asuntomessuilla näin monta virkattua mattoa ja yllättävän paljon käsintehtyjä sisustustuotteita.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania ovat kaikki virkkauksesi♥

    VastaaPoista
  4. Kiva malli. Mun silmät näkee siinä vaikka sellaisen linnun, tukaani esim. Iso töyhtöpää, silmä, ja sitt komea pyrstö.

    VastaaPoista
  5. Kämppis tykkää ihan varmasti! Tosi kiva ja mielenkiintoinen malli. Ja mattokin kiva. Jokos odotat lomaltapaluuta ja kommentteja? ;)

    VastaaPoista
  6. Kaunis matto ja voi kuinka ihanat liinat!

    VastaaPoista