ss

ss

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Jiihaa, se on valmis!

Viime aikoina olen muutamankin kerran ajatellut, ettenkö joskus voisi päästää itseäni edes hiukan helpommalla. Minulla oli kaksi "isoa" työtä kesken. Toinen tulee olemaan isokokoinen valmiina, mutta toinen oli vain isotöinen. Nyt tämä isotöinen valmistui vihdoinkin.

Blogimiehen täti täyttää toukokuussa 70 ja tämä menee hänelle lahjaksi. Hän asuu Ruotsissa ja siksi 'Kuningatar Silvia' oli ainakin nimensä puolesta hänelle hyvä valinta.


Malli: Kuningatar Silvia kirjasta Pitsihuivit neuloen
Lanka: Titan Wool, Merinos Extra Irrestringibile
Puikot: 3,0 mm


Lanka on ostettu Tallinnasta syksyllä 2008. Ompelulangan vahvuista lankaa neuloessa aikaa sai kulumaan yli kuukauden. Välillä kävi mielessä, saanko tämän valmistumaan ajoissa. Helpotus oli aikamoinen, kun eilen päättelin langanpäät ja pistin huivin kylpyyn. Lanka oli hieman ohuempaa kuin ohjeessa, joten tein pari mallikertaa enemmän ja pingotus osoitti, huivin riittävän kokoiseksi.



Otin vielä mallineuleesta lähikuvan.


Seuraavaksi jotain pienempää ja nopeammin valmistuvaa.

24 kommenttia:

  1. Voi mahdoton miten hieno ♥ Kyllä täti on nyt onnellinen lahjastaan .

    VastaaPoista
  2. Ihanan lahja tätisi saa! Todella kaunis huivi.

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno huivi. Kiva valinta Ruotsissa asuvalle tädille :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana huivi, hieno lahja tädille :)

    VastaaPoista
  5. Voi, miten kaunis ja upea! Kannatti nähdä vaivaa. Niin hieno lahja.

    VastaaPoista
  6. Niin UPEA ja suuritöinen. Saaja on varmasti iloinen Kuningattarestaan.

    VastaaPoista
  7. Tuo huivi on kyllä niin kaunis,että on suuren vaivan arvoinen. Saat olla ylpeä,kun on annaettavana noin hieno lahja.

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunis huivi.
    Todella ihana ja suuritöinen !
    Terkut täältä mökiltä ♥

    VastaaPoista
  9. Tosi upea huivi! Olen täällä tovin ihaillut sitä käsi poskella ja huokaillut! ;) Ja suuri töinen ohuesta langasta.

    VastaaPoista
  10. Ihastuttava huivi, kuvio on tosi kaunis!

    VastaaPoista
  11. Voi apua, miten upea huivi!!! Mie olen haltioissani!

    VastaaPoista
  12. Upea ja ihan varmasti suuritöinen!

    VastaaPoista
  13. Hei, mulla on ihan sama huivi puikoilla, mutta en tiedä koska valmistuu kun lanka on sitä ihan ohutta virolaista huivilankaa. Siis sitä mistä noita huiveja neulotaan. Kaunis on sinun huivisi.

    VastaaPoista
  14. Upea huivi, kateellisena katselen! :)

    VastaaPoista
  15. On siinä ollut väsäämistä, mutta upea huivi tuli!

    VastaaPoista
  16. Voi, todella kaunis huivi. Kyllä lahjan saaja varmasti ilahtuu.Hyvää Äitienpäivää.

    VastaaPoista
  17. Oi kuinka ihana huivi! Oikea taidonnäyte!

    VastaaPoista