ss

ss

maanantai 30. tammikuuta 2017

Laatikon tyhjennys

Kaverin pyynnöstä aloin etsiä lankalaatikoistani säärystimiin sopivaa lankaa. Tai oikeastaan aloin vasta miettiä, löytyisikö minulta sopivaa lankaa, kun jo muistin yhden laatikon, jossa asustivat liivistä ylijääneet vuosikerta Novitan Puro-langat. Taisin ostaa ne silloin, kun Puro aikoinaan tuli markkinoille eli useampi vuosi sitten. Värinä näissä oli Jäätynyt karpalo, mikä vastasi kaverin väritoivetta aika hyvin.

Edellisestä sukkapostauksesta jäi mieleen jälkimmäisten sukkien mallineule ja halusin soveltaa sitä myös paksummalle langalle ja pidin lopputuloksesta.

Malli: aivan oma
Lanka: Novita Puro, Jäätynyt Karpalo
Puikot: 5,0 mm
Koska lankaa jäi vielä säärystimien jälkeen, tekaisin vielä piponkin.


Vieläkään ei lanka loppunut, joten jatkoin kämmekkäillä.



Näihin kokeilin minulle uutta päättelytekniikkaa, i-cord -päättelyä, ja tykästyin kovasti lopputulokseen. Sitä käytän vielä uudelleen.




Lankaa oli vielä jäljellä muutama vajaa kerä. Muistin sitten joskus huovuttaneeni patakintaita pesukoneessa ja päätin hukuttaa langanloput siihen. Tarkoitus oli jättää patakinnas omaan käyttöön, mutta se matkustikin saman tien ulkomaille suurempaan tarpeeseen.

Ennen huovutusta:



Huovutuksen jälkeen:


Yritin ensin huovuttaa 40-asteen ohjelmalla, muttei tapahtunut mitään, joten jatkoin 60. asteessa ja johan huovuttui :D

Säärystimet ja myssy menivät kaverille ja  patakinnas ulkomaille, mutta kämmekkäät jäivät vielä odottamaan uutta omistajaa.

Mutta lankalaatikko on nyt tyhjennetty ja saatu pari henkilöä tyytyväisiksi.

15 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita töitä olet tehnyt. Lahjaksi kiva antaa ja varmasti myös kiva saada.

    VastaaPoista
  2. Hyvin tehty, siis kaikki käytetty vaikka sitä tuntui aina vaan jäävän. Kiva peukalo kintaassa.
    Säärystimet on hienot. Mulla on tulossa makkarasäärystimiä nuorille. Kunhan sais kuvattua jne.

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat kaikki! Olipas riittoisa lankalaatikko, joka nyt tyhjänäkin varmaan ilahduttaa. Ainakin minua ilahduttaa, kun saan jonkun kauan marinoituneen langan kulutettua loppuun.
    Hmh, minullakin on Puroa jonkin verran jäljellä, riittäisköhän se patakintaaseen. Kuvastasi katsoin, että noin kolmanneksen on korkeudesta lähtenyt pois huovutuksessa. Hmh, hmh...

    VastaaPoista
  4. Hyvän näköistä settiä valmiina. Puro onkin mukavan pehmeää juuri säärystimiin ja pipoon ja miten kauniit värit siinä onkaan.

    VastaaPoista
  5. Oletpa saanut sieviä neulomuksia aikaiseksi. Puro on kyllä ihanan lämmintä ja pehmeää lankaa, ja jota taitaa itselläkin olla yksi kerä laatikossa :)

    VastaaPoista
  6. Monta kaunista neuletta saitkin ylijäämä keristä.Eikös olekin mukava kun jonkin langan saa loppumaan kokonaan.

    VastaaPoista
  7. Voi että miten hienoja töitä. Nuo säärystimet ovat erikoisen ihanat! Tuo Puro lanka sopii asusteisiin niin kauniisti.

    VastaaPoista
  8. Oletpas kerennyt ja hienoja ovat .:)

    VastaaPoista
  9. Kauniita huovutuksia. Minäkin sain neulottua mutta koskahan saisin koneeseen nakattua. Se vissiin hidastaa kun pitäisi niitä muovipusseja tossujen sisään kiinnittää.

    VastaaPoista
  10. Ihanan värisiä. Patakintaan peukku on aikas vinkeä.

    VastaaPoista
  11. Ihania ovat kaikki ja väri on kaunis, jäätynyt karpalo oli mieleni. Käytän melkein aina päättelyyn i-cordia.

    VastaaPoista
  12. Paljon ihania neuleita sait langastasi =))

    VastaaPoista
  13. Ihastuttavia neuleita olet saanut aikaan.
    Ihanaa Ystävänpäivän Iltaa Sinulle.

    VastaaPoista
  14. Oi, herkullinen värimaailma ja kaikkea hienoa olet tehnyt, wau...

    VastaaPoista
  15. Kivoja Puro-neuleita! Puro oli kyllä mukavaa lankaa. =)

    VastaaPoista